Ja kernaasti he tahtovat käydä sovittajista siten: mutta välittäjiä ja sekoittajia he ovat minulle, ja puolittaisia ja saastaisia! —
Oi, minä viskasin kyllä verkkoni heidän mereensä ja tahdoin pyydystää hyviä kaloja; mutta alati minä vedin ylös jonkun vanhan jumalan pään.
Niin antoi meri nälkäiselle kiven, ja he itse lienevät merestä syntyisin.
Epäilemättä, heistä löytää helmiä: sitä enemmän he ovat itse kovien kuoriaiseläinten kaltaisia. Ja sielun asemasta minä löysin usein suolaista limaa heissä.
Mereltä he oppivat vielä turhamaisuutensakin: eikö meri ole riikinkukkojen riikinkukko?
Kaikkein rumimmallekin puhvelille se levittää pyrstönsä, milloinkaan se ei väsy hopeisiin ja silkkisiin koristuksiinsa.
Jurona puhveli katselee sitä, hieta lähellä sen sielua, vielä lähempänä metsäntiheikkö, mutta lähinnä lieju.
Mitä on sille kauneus ja meri ja riikinkukonkoru! Tämän vertauksen minä sanon runoilijoille.
Totisesti, heidän henkensä itse on riikinkukkojen riikinkukko ja turhamaisuuden meri!
Katselijoita tahtoo runoilijan henki: vaikkapa olisivat puhveleita! —