Näin huusi minulle kaikki merkissä: "on aika!" Mutta minä — en kuullut: kunnes minun pohjattomuuteni viimein liikahti ja minun ajatukseni puri minua.
Oi, pohjattomuus-ajatus, sinä joka olet minun ajatukseni! Milloinka minä saan sen voiman, että vapisematta voin kuulla sinun kaivavan?
Aina kurkkuun saakka sykkii minun sydämeni, kun kuulen sinun kaivavan! Sinun äänettömyytesikin tahtoo tukahuttaa minut, sinä pohjattoman vaikeneva!
Vielä milloinkaan minä en uskaltanut huutaa sinua ylös: kylliksi jo, että sinua mukanani — kannoin! Vielä minä en ollut kyllin voimakas viimeiseen jalopeuraylpeyteen ja -ylimielisyyteen.
Kyllin hirvittävää oli minulle alati jo sinun raskautesi: mutta kerran minä olen löytävä sen väkevyyden ja jalopeuraäänen, joka huutaa sinut ylös!
Kun minä ensin tässä olen voittanut itseni, silloin minä tahdon vielä voittaa itseni suuremmassakin; ja voitto on oleva minun täydellisyyteni vahvistus! —
Sillä aikaa minä ajelehdin tuntemattomilla merillä; sattuma hyväilee minua, tuo liukaskielinen; eteenpäin ja taaksepäin minä katselen —, vielä minä en näe mitään loppua.
Vielä ei ole tullut minun viimeisen taisteluni hetki, vai tuleeko se juuri nyt? Totisesti, kavalalla kauneudella meri ja elämä katselevat minua ylt'ympäri!
Oi elämäni ehtoopäivää! Oi onnea ennen iltaa! Oi satamaa aukealla merellä! Oi rauhaa epävarmuudessa! Miten minä epäilen teitä kaikkia!
Totisesti, epäluuloinen minä olen teidän kavalaa kauneuttanne kohtaan! Rakastavaisen kaltainen minä olen, joka epäilee liian samettihienoja hymyjä.