Kuten hän työntää rakkaimman luotaan, hellänä vielä kovuudessaan, tuo mustasukkainen —, niin minä työnnän tämän autuaan hetken luotani.
Pois, sinä autuas hetki! Sinun mukanasi minä sain autuuden vastoin tahtoani! Valmiina syvimpään tuskaani minä seison tässä: — sopimattomaan aikaan sinä tulit!
Pois, sinä autuas hetki! Asetu mieluummin tuonne — minun lasteni luokse! Kiiruhda! Ja siunaa heitä vielä ennen iltaa minun onnellani.
Tuolla lähenee jo ilta: aurinko laskee. Sinne pois minun onneni! —
Näin puhui Zarathustra. Ja hän odotti onnettomuuttaan koko yön: mutta hän odotti turhaan. Yö pysyi kirkkaana ja hiljaisena, ja itse onni läheni lähenemistään häntä. Mutta aamupuolella Zarathustra nauroi sydämelleen ja sanoi pilkallisesti: "onni juoksee minun jäljessäni. Se johtuu siitä, että minä en juokse naisten jäljessä. Mutta onni on nainen."
Ennen auringonnousua.
Oi taivas minun ylläni, sinä puhdas! Syvä! Sinä valopohjattomuus!
Sinua katsellen minä värisen jumalallisista pyyteistä.
Viskata itseni sinun korkeuteesi — se on minun syvyyteni! Kätkeä itseni sinun puhtauteesi — se on minun viattomuuteni!
Jumalan kätkee hänen kauneutensa: niin sinä kätket tähtesi. Sinä et puhu: niin sinä ilmoitat viisautesi minulle.
Mykkänä yli kuohuvan meren sinä olet tänään minulle valjennut, sinun rakkautesi ja sinun kainoutesi puhuvat ilmestystä minun kuohuvalle sielulleni.