Minäkö — ryömijä? En elämässäni ryöminyt minä mahtavien edessä; ja jos joskus valhettelin, niin minä valhettelin rakkaudesta. Senvuoksi minä olen iloinen talvivuoteessakin.
Köyhä vuode lämmittää minua enemmän kuin rikas, sillä minä olen mustasukkainen köyhyydelleni. Ja talvella se on minulle uskollisin.
Häijyydellä minä alan jokaisen päivän, minä pilkkaan talvea kylmällä kylvyllä: senvuoksi minun ankara kotiystäväni murisee.
Kernaasti minä kutittelen häntä myöskin pienellä vahakynttilällä: jotta hän vihdoin päästäisi taivaan tuhkanharmaasta hämystä.
Erittäin häijy minä olen näet aamuisin: varhaisella hetkellä, kun ämpäri kaivolla kalisee ja hevoset lämpiminä hirnuvat harmailla kaduilla: —
Kärsimättömänä minä odotan silloin, että selkeä taivas viimein tulisi näkyviin, hyyrrepartainen talvitaivas, vanhus ja valkopää, —
— talvitaivas, tuo äänetön, joka usein salaa aurinkonsakin!
Siltäkö minä ehkä opin pitkän valoisan vaikenemisen? Vai oppiko se sen minulta? Vai onko kumpikin meistä sen itse keksinyt?
Kaikkien hyvien olioiden synty on tuhatkertainen, kaikki hyvät ylimieliset oliot kumpuavat riemusta olemassaoloon: miten ne tekisivät sen aina — vain yhden kerran!
Hyvä ylimielinen olio on pitkä vaikeneminenkin ja talvitaivaan lailla luoda katseensa kirkkaista pyöreäsilmäisistä kasvoista: —