Tai tuijottavat he iltakaudet viekasta väijyvää ristihämähäkkiä, joka saarnaa viisautta yksin hämähäkeillekin ja opettaa näin: "ristien seassa on ihanaa kehrätä!"
Tai istuvat he koko päivän ongenvapa kädessä lätäkköjen luona ja uskovat itseään täten syviksi; mutta ken siinä kalastaa, missä kaloja ei ole, häntä minä en kutsu edes pintapuoliseksi!
Tai oppivat he hurskaan-iloisina soittamaan harppua jonkun laulunsepittäjän luona, joka kernaasti tahtoisi harpullaan soittaa nuoria naisia sydämeensä: — sillä hän on väsynyt vanhoihin naisiin ja heidän ylistämiseensä.
Tai oppivat he värisemään jonkun korkeastioppineen puolihullun luona, joka pimeissä huoneissa odottaa, että henget tulisivat hänen luokseen — ja henki pakenee kokonaan sieltä!
Tai kuuntelevat he jotakin vanhaa vaeltavaa kitinä- ja vitinäpiipottajaa, joka alakuloisilta tuulilta on oppinut sävelten alakuloisuuden: nyt hän piipottaa tuulen mukaan ja saarnaa alakuloisella äänellä alakuloisuutta.
Ja muutamat heistä ovat tulleet yövartioiksikin: he osaavat nyt puhaltaa torviin ja käydä öiseen aikaan ympäri ja herättää vanhoja asioita, jotka ovat vaipuneet jo kauan sitten uneen.
Viisi sanaa vanhoista asioista minä kuulin viimeyönä puutarhamuurin luona: tuollaiset vanhat alakuloiset kuivat yövartiat lausuivat ne.
"Ollakseen isä ei hän pidä kylliksi huolta lapsistaan: ihmisisät tekevät sen paremmin!" —
"Hän on liian vanha! Hän ei pidä enää lainkaan huolta lapsistaan" — näin vastasi toinen yövartia.
"Onko hänellä sitten lapsia? Kukaan ei voi todistaa sitä, ellei hän itse sitä todista! Minä olen kauan toivonut, että hän todistaisi sen perinpohjin."