"Todistaisi? Ikäänkuin hän olisi milloinkaan todistanut mitään! Todistaminen käy hänelle vaikeaksi; hän panee suuren arvon siihen, että häntä uskotaan."
"Niin! Niin! Usko tekee hänet autuaaksi, usko häneen. Niin on vanhojen tapa! Niin käy meidänkin!" —
— Näin puhuivat toisilleen nuo kaksi vanhaa yövartiaa ja valonarkaa, ja toitottivat senjälkeen alakuloisesti torviinsa: niin tapahtui viime yönä puutarhamuurin luona.
Mutta minun sydämeni vääntelihe naurusta ja oli pakahtua eikä tiennyt minne mennä, ja vaipui välijänterettä vasten.
Totisesti, se tulee vielä minun kuolemakseni, että minä tukahdun nauruun, kun näen aasit humalassa ja kuulen yövartian näin epäilevän jumalaa.
Eivätkö kaikki tuollaiset epäilytkin ole jo aikoja sitten ohi? Kuka saa vielä herättää tuollaisia vanhoja uneenvaipuneita valonarkoja asioita!
Vanhat jumalathan ovat jo aikoja sitten olleet ja menneet: — ja totisesti, hyvä iloinen jumal-loppu heillä oli!
He eivät "hämärtyneet" kuoliaaksi, — se kaiketi on valheteltu.
Pikemmin: he ovat kerran itsensä kuoliaaksi — nauraneet!
Se tapahtui silloin, kun eräs jumala itse lausui jumalattomimman sanan, — sanan: "On olemassa yksi ainoa jumala! Ei sinun pidä muita jumalia pitämän minun edessäni!" —
— vanha äkäparta jumalaksi, kateellinen, hairahtui näin: —