Sillä avonaista on sinun luonasi ja valoisaa; ja hetketkin juoksevat täällä kevyemmin jaloin. Pimeässä näet on aika raskaampaa kantaa kuin valossa.
Täällä aukenevat minulle kaiken olemisen sanat ja sanalippaat: kaikki oleminen tahtoo täällä tulla sanaksi, kaikki tuleminen tahtoo täällä oppia puhumaan minulta. Mutta tuolla alhaalla — siellä on kaikki puhe turhaa! Siellä on unhoitus ja ohitsekäyminen parhain viisaus: sen — minä olen oppinut nyt!
Ken kaiken tahtoisi käsittää ihmisten tykönä, hänen täytyisi käydä kaikkeen käsiksi. Mutta siihen minulla on liian puhtaat kädet.
Minä en voi edes hengittää heidän hengitystään; oi, että minä elin niin kauan heidän melunsa ja huonon hengityksensä seassa!
Oi autuasta hiljaisuutta minun ympärilläni! Oi puhtaita tuoksuja minun ympärilläni! Oi, miten tämä hiljaisuus vetää puhdasta henkeä syvästä rinnasta! Oi, miten se kuuntelee, tämä autuas hiljaisuus!
Mutta tuolla alhaalla — siellä puhuu kaikki, siellä jää kaikki kuulematta. Kuuluttakoon viisauttansa kelloilla korviin: kaupustelijat turulla kilisyttävät pennejään yli niiden äänen. Kaikki puhuu heidän tykönään, kukaan ei osaa enää ymmärtää. Kaikki putoo veteen, mitään ei putoo enää syviin kaivoihin.
Kaikki puhuu heidän tykönään, mikään ei tule enää kypsäksi eikä pääse loppuun. Kaikki kaakottaa, mutta ken tahtoo vielä istua hiljaa pesässä ja hautoa munia?
Kaikki puhuu heidän tykönään, kaikki tulee rikkipuhutuksi. Ja mikä vielä eilen oli liian kovaa itse ajalle ja sen hampaalle: tänään se roikkuu rikkikaluttuna ja rikkijyrsittynä tämänpäiväisten kidasta.
Kaikki puhuu heidän tykönään, kaikki tulee ilmi. Ja mikä kerran oli salaista ja syvien sielujen salaisuutta, tänään se on katutoitottajien ja muiden perhosten omaa.
Oi ihmisolemus, sinä kummallinen! Sinä melu pimeillä kaduilla. Nyt sinä olet jälleen takanani: — minun suurin vaarani on takanani!