Missä minä myös löysin jälleen vanhan perkeleeni ja periviholliseni, raskauden hengen ja kaiken, mitähän loi: pakon, määräämisen, hädän ja seurauksen ja tarkoituksen ja tahdon ja hyvän ja pahan: —
Sillä eikö täydy olla olemassa sitä, minkä yli tanssitaan, tanssitaan pois? Eikö keveiden, keveinten takia täydy olla olemassa myyriä ja raskaita kääpiöitä? — —
3.
Siellä minä poimin myöskin tieltä sanan "yli-ihminen", ja että ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi,
— että ihminen on silta eikä mikään päämaali: ylistäen itseään autuaaksi keskipäivänsä ja iltansa takia, tienä uusiin aamuruskoihin:
— Zarathustra-sanan suuresta keskipäivästä, ja mitä minä muutoin ihmisten ylitse ripustin purppuraisten toisien iltaruskojen lailla.
Totisesti, uusia tahtiakin minä annoin heidän nähdä sekä uusia öitä; ja yli pilvien ja päivän ja yön minä levitin vielä naurun kuin kirjavan teltan. Minä opetin heille kaiken haluni ja harrastukseni: runoilla yhdeksi ja kantaa yhteen, mikä pirstaletta on ihmisessä ja arvoitusta ja hirvittävää sattumaa, —
— runoilijana, arvoituksenratkaisijana ja lunastajana sattumasta opetin minä heidän luomaan tulevaisuutta ja — luoden lunastamaan kaiken, mikä oli.
Lunastamaan menneisyyden ihmisessä ja uudestiluomaan kaiken! "Oli", kunnes tahto sanoo: "Mutta niin minä tahdoin sen! niin minä olen sen tahtova" —
— tätä minä kutsuin heille lunastukseksi, tätä yksin minä opetin heidän kutsumaan lunastukseksi. — —