Yksikään teistä ei tahdo astua kuolemanvenheeseen! Mitenkä te sitten tahdotte olla maailmaanväsyneitä!
Maailmaanväsyneet! Ja vielä te ette ole edes tulleet poistemmatuiksi maasta. Himoitsevan minä huomasin teidän yhä vielä maata, rakastuneiksi minä huomasin teidät vielä omaan maahan-väsymiseenne!
Eikä turhaan teidän huulenne ole lerpassa: — pieni maanmieliteko on siinä vielä! Ja silmässä — eikö siinä ui pieni pilvi unhoittumatonta maa-riemua?
Maan päällä on olemassa monia hyviä keksintöjä, toiset hyödyllisiä, toiset suloisia: niiden takia ansaitsee maa tulla rakastetuksi.
Ja paljon on olemassa siellä niin hyvin keksittyä, että se on kuin naisen povi: hyödyllinen ja samalla suloinen.
Mutta te maailmaanväsyneet! Te maa-laiskat! Teitä on raipoilla ruoskittava! Raipaniskuilla on teille jälleen saatava ketterät jalat.
Sillä: ellette te ole sairaita ja ikäloppuja raukkoja, joihin maa on väsynyt, niin te olette viekkaita laiskiaisia tai persoja kyyristyneitä huvikissoja. Ja ellette te jälleen tahdo juosta hupaisesti, niin — menkää matkoihinne!
Parantumattomille ei tule tahtoa olla lääkäri: näin opettaa
Zarathustra: — siis menkää matkoihinne!
Mutta lopun tekemiseen vaaditaan enemmän rohkeutta kuin uuden runon tekemiseen: sen tietävät kaikki lääkärit ja runoilijat.
18.