"Nyt rinnallein! Ja nopsasti, sa laukkaaja ilkeäsisu! Nyt ylös ja yli!
— Voi! Minut itseni kaatoi juoksussa risu!
"Oi katso, ylväs, ma tässä makaan ja anon armoa! Sun kanssasi kulkisin kernaasti — ihanampia polkuja!
"— polkuja lemmen. Ne halki hiljaisten viitojen johtaa. Tai pitkin järven kalvoa: siell' leikki kultaisten kalojen hohtaa!
"Jo uuvut! Tuoll' lampaita käy ja on ruskoa ehtoon: sulo soidessa paimenhuilun on uinahtaa unen kehtoon.
"Jo uuvut niin kovin? Sinut kannan ma pois, mun auki on syli! Ja jos lie jano sun, — mulla jotain kyll' ois, mut ei mene se huultesi yli! —
"— Oi kirottu notkea käärme ja noita, mi vilkut! Miss' olet? Mut poskiini sun kätes jättänyt on punapilkut!
"Sun paimenes lammasmainen en tahdo olla ma! Sa noita, jos sulle lauloin, sa koht' olet — kirkuva!
"Sa tanssiva, kirkuva olet mun ruoskani iskuista! En unhoittanut kai ruoskaa? — Nyt kavahda!" —
2.
Silloin Elämä vastasi minulle näin ja peitti käsillään sirot korvansa: