Salamaksi valmistuneena pimeässä helmassa ja lunastavaksi valonsäteeksi, raskaana salamoista, jotka sanovat: on! nauravat: on! ennustaviksi salamansäteiksi valmistuneena: mutta autuas on näin kohtua-kantavainen! Ja totisesti, kauan täytyy sen raskaana ukkosilmana vuorella riippua, ken kerran on sytyttävä tulevaisuuden valon! —
Oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja sormuksien hääsormukseen, — takaisintulon sormukseen!
En ikinä vielä tavannut naista, jolta olisin lapsia halannut, — se olisi sitten oleva se nainen, jota minä rakastan: sillä sua rakastan, oi iäisyys!
Sua rakastan, oi iäisyys!
2.
Jos minun suuttumukseni koskaan murti hautoja, tempasi pois rajakiviä ja vyörytti vanhoja rikottuja tauluja jyrkkiin syvyyksiin:
jos minun pilkkani koskaan puhalsi tomuksi lahoja sanoja ja minä saavuin kuin luuta yli ristihämähäkkien ja puhdistavana tuulena vanhoihin ummehtuneisiin hautakammioihin:
jos minä koskaan istuin riemuiten siellä, missä vanhoja jumalia lepää haudattuina, maailmaa siunaten, maailmaa rakastaen vanhojen maailmansoimaajain muistomerkkien vieressä: —
— sillä kirkkoja ja jumalanhautojakin minä rakastan, jos vain taivas puhtain silmin pilkistää niiden murtuneiden kattojen lomitse; kernaasti minä istun ruohon ja punaisen unikon lailla sortuneiden kirkkojen päällä —
oi miten palava kaipuu minulla täytyykään olla iäisyyteen ja sormuksien hääsormukseen, — takaisintulon sormukseen!