"Tämän sanan miekalla sinä isket rikki meidän sydämemme sankimman pimeyden. Sinä huomasit meidän hätämme, sillä katso! Me olemme matkalla siksi, että löytäisimme korkeamman ihmisen —
"— ihmisen, joka on korkeampi kuin me: vaikka me olemme kuninkaita. Hänelle me viemme tämän aasin. Korkein ihminen on näet oleva maan päällä myöskin korkein herra.
"Ei ole olemassa mitään kovempaa onnettomuutta kaikessa ihmiskohtalossa, kuin jos maan mahtavat eivät ole myöskin ensimäisiä ihmisiä. Silloin käy kaikki vääräksi ja nurinkuriseksi ja luonnottomaksi.
"Ja jos he ovat perin viimeisiä ja enemmän eläimiä kuin ihmisiä: silloin roskaväen arvo nousee nousemistaan, ja vieläpä roskaväki-hyve puhuu viimein: 'katso, minä yksin olen hyve!' —
"Mitä minä kuulinkaan? vastasi Zarathustra, mikä viisaus kuninkailla! Minä olen ihastuksissani, ja, totisesti, minua haluttaa tehdä runo siitä: —
"— tulkoon siitä myös runo, joka ei ole jokaisen korville kelvollinen. Minä olen jo kauan sitten unhoittanut kursailemisen pitkille korville. No niin! Hyvä!"
(Mutta tässä tapahtui, että aasikin puhkesi puhumaan: mutta se sanoi selvästi ja pahansisuisesti J-A-A.)
Kerran — armon vuonna ensimäisenä kai —
Sibylla, viinittä juopuin, sanoiksi sai:
"Nyt käy nurin päin!
Ei matalassa viel' ollut maailma näin!
Voi, Rooma suur' on nyt naurava porttolan nainen,
ja Caesar elukka, jumala — juutalainen!"
2.
Tästä Zarathustran runosta kuninkaat iloitsivat; mutta oikeanpuolinen kuningas puhui: "oi Zarathustra, kuinka hyvin me teimme, kun läksimme sinua katselemaan!