"Sinä erhetyt, sanoi Zarathustra sääliväisesti ja pidätti hänet, sinä erhetyt: täällä sinä et ole kotonasi, vaan minun valtakunnassani, ja täällä sinulle ei ole mitään pahaa tapahtuva.
"Mutta kutsu minua vain miksi tahdot — minä olen se, mikä minun täytyy olla. Minä itse kutsun itseäni Zarathustraksi.
"No niin! Tuonne ylös käy tie Zarathustran luolaan: se ei ole kaukana, — etkö tahdo luonani hoitaa haavojasi?
"Sinun on käynyt huonosti, poloinen, tässä elämässä: ensin sinua puri eläin, ja sitten — tallasi sinua ihminen!" — —
Mutta kun tallattu kuuli Zarathustran nimen, muuttui hän. "Mitä minulle tapahtuukaan! huudahti hän, kenestä muusta minä tässä elämässä välitän enää kuin tästä yhdestä ihmisestä, nimittäin Zarathustrasta, ja tästä yhdestä eläimestä, joka verestä elää, veri-iilistä?
"Veri-iilin tähden minä makasin tämän lammikon ääressä kuin kalastaja, ja jo oli sattunut minun ojennettuun käteeni kymmenen puremaa, silloin juuri purihe vielä ihanampi veri-iili minun vereeni, Zarathustra itse!
"Oi onnea! Oi ihmettä! Ylistetty olkoon tämä päivä, joka houkutteli minut tämän lammikon luo! Ylistetty olkoon parhain elävin kuppasarvi, joka tänään elää, ylistetty olkoon suuri omantunnon veri-iili Zarathustra!" —
Näin puhui tallattu; ja Zarathustra iloitsi hänen sanoistaan ja niiden hienosta kunnioittavasta laadusta. "Ken sinä olet? kysyi hän ja ojensi hänelle käden, meidän keskemme on paljon selitettävää ja rohkaistavaa: mutta minusta näyttää, että jo tulee puhdas kirkas päivä."
"Minä olen hengeltä tunnollinen, vastasi kysytty, ja hengen asioita ei yksikään ota ankarammin, ahtaammin ja kovemmin kuin minä, lukuunottamatta Zarathustraa itseään, jolta olen sen oppinut.
"Mieluummin olla mitään tietämättä, kuin tietää paljon puoliksi!
Mieluummin olla ominpäinsä narri, kuin viisas vieraan mieltä myöten!
Minä — tunkeudun pohjaan: