"— mitä siitä, onko se suuri tai pieni? Onko sen nimi helvetti tai taivas. Kämmenen levyinen pohja on minulle kylliksi: kunhan se vain on todella pohjaa ja perustaa!
"— kämmenen leveys pohjaa: sen päällä voi seisoa! Todellisessa tieto-tieteessä ei ole olemassa mitään suurta eikä mitään pientä!"
"Niinpä sinä ehkä olet veri-iilin tuntija? kysyi Zarathustra; ja sinä tutkit veri-iiliä aina viimeisiin perustoihin saakka, sinä tunnollinen?"
"Oi Zarathustra, vastasi tallattu, se olisi liian suunnatonta, kuinka minä uskaltaisin ryhtyä siihen!
"Mutta se ala, minkä mestari ja tutkija minä olen, on veri-iilin aivot: — se on minun maailmani!
"Ja se myöskin on maailma! Mutta suo anteeksi, että minun ylpeyteni puuttuu tässä puheeseen, sillä tässä minulla ei ole vertaista. Senvuoksi minä sanoin: 'täällä minä olen kotona!'
"Kuinka kauan minä jo olenkaan tutkinut tätä yhtä ainoata, veri-iilin aivoja, jotta tuo liukas totuus ei pääsisi käsistäni! Täällä on minun valtakuntani!
"— Siksi minä heitin pois kaiken muun, siksi minulle kävi kaikki muu yhdentekeväksi; ja aivan minun tietoni vieressä lepää minun musta tietämättömyyteni.
"Minun henkeni omatunto vaati, että minä tiedän yhden enkä muutoin tiedä mitään: minua inhoittaa kaikki hengeltä puolinaiset, kaikki sumuiset, haihattelevaiset, haaveksivaiset.
"Missä minun rehellisyyteni taukoo, siinä minä olen sokea ja tahdon ollakin sokea. Mutta missä minä tahdon tietää, siinä tahdon olla myös rehellinen, nimittäin kova, ankara, ahdas, julma, heltymätön.