Ah! ah! Koira ulvoo, kuu paistaa. Mieluummin minä tahdon kuolla, kuolla, kuin sanoa teille, mitä minun sydänyö-sydämeni nyt ajattelee.
Nyt minä kuolin jo. Se on ohi. Hämähäkki, miksi kehräät minun ympärilläni? Tahdotko verta? Ah! ah! Kaste lankee, hetki tulee —
— hetki, jolloin minua puistattaa ja paleltaa, hetki, joka kysyy ja kysyy ja kysyy: "kenellä on kyllin uskallusta siihen?
"— ken on oleva maan herra? Ken tahtoo sanoa: näin pitää teidän juokseman, te suuret ja pienet virrat!"
— hetki lähestyy: oi ihminen, sinä korkeampi ihminen, kavahda! Tämä puhe on herkkiä korvia, sinun korviasi varten — yön kellot mitä sulle soi?
5.
Minä kantaudun pois, minun sieluni tanssii. Päivätyö! Päivätyö! Ken on oleva maan herra?
Kuu on viileä, tuuli vaikenee. Ah! Ah! Joko te lensitte kyllin korkealle? Te tanssitte: mutta sääri ei ole kuitenkaan siipi.
Te hyvät tanssijat, nyt on kaikki riemu ohitse: viini kävi sakaksi, jokainen pikari kävi hauraaksi, haudat mumisevat.
Te ette lentäneet kyllin korkealle: nyt mumisevat haudat: "lunastakaa toki kuolleet!" Miksi kestää yötä niin kauan? Eikö kuu tee meitä juopuneiksi?