Te korkeammat ihmiset, lunastakaa toki haudat, herättäkää ruumiit!
Ah, miksi toukka kaivaa vielä? Lähenee, lähenee hetki —
— kello mörisee, sydän surisee vielä, vielä kaivaa puutoukka, sydämentoukka. Ah! Ah! Syv' elo on!
6.
Suloinen lyyry! Suloinen lyyry! Minä rakastan sinun ääntäsi, sinun juopunutta sammakko-ääntäsi! — miten kaukaa, mistä etäisyydestä sinun äänesi tulee luokseni, kaukaa rakkauden lammikoista!
Sinä vanha kello, sinä suloinen lyyry! Jokainen tuska viilsi sinun sydäntäsi, isäntuska, isientuska, esi-isientuska; sinun puheesi kypsyi, —
kypsyi kuin kultainen syksy ja iltapäivä, kuin minun erakkosydämeni — nyt sinä puhut: maailma itse kypsyi, rypäle käy ruskeaksi,
— nyt se tahtoo kuolla, onnesta kuolla. Te korkeammat ihmiset, ettekö te tunne sitä? Salaisesti kumpuaa tuoksu,
— iäisyyden tuoksu ja haju, vanhan onnen ruusunautuas ruskea kulta-viini-tuoksu,
— juopuneen sydänöisen kuolemanonnen, joka laulaa: syv' elo on, mitata päivän miel' ei vois!
7.