Kaikki ilo tahtoo kaikkien olioiden iäisyyttä, tahtoo hunajaa, tahtoo sakkaa, tahtoo juopunutta sydänyötä, tahtoo hautoja, tahtoo hauta-kyynel-lohtua, tahtoo kullattua iltaruskoa —
— mitä ei ilo tahdo! se on janoovaisempi, sydämellisempi, nälkäisempi, hirvittävämpi, salaperäisempi kuin kaikki tuska, se tahtoo itseään, se puree itseensä, sormuksen tahto taistelee siinä —
— se tahtoo rakkautta, se tahtoo vihaa, se on yltäkylläinen, se lahjoittaa, viskaa pois, kerjää että joku ottaisi hänet, kiittää ottavaista, tahtoisi kernaasti olla vihattu, —
— niin rikas on ilo, että se janoaa tuskaa, helvettiä, vihaa, häväistystä, raajarikkoa, maailmaa, — siliä tämä maailma, oi tehän tunnette sen!
Te korkeammat ihmiset, teitä se ikävöitsee, ilo, tuo kahlehtimaton, autuas, — teidän tuskaanne, te epäonnistuneet! Epäonnistunutta ikävöitsee kaikki iäinen ilo.
Sillä kaikki ilo tahtoo itseään, siksi se tahtoo myöskin sydäntuskaa! Oi onni, oi tuska! Oi murru, sydän! Te korkeammat ihmiset, oppikaa tämä, ilon mieli on iäisyys,
— ilon mieli on kaikkien olioiden iäisyys, on syvä, syvä iäisyys!
12.
Oletteko te nyt oppineet minun lauluni? Oletteko arvanneet, mitä se tahtoo? No niin! Hyvä! Te korkeammat ihmiset, niinpä laulakaa minulle nyt minun piirilauluni!
Laulakaa minulle nyt itse se laulu, jonka nimi on "Vielä kerran", jonka tarkoitus on "iankaikkisesta iankaikkiseen!" — laulakaa, te korkeammat ihmiset, Zarathustran piirilaulu!