Mutta hänen poloinen järkensä ei ymmärtänyt tätä hulluutta ja sai hänet houkutelluksi. "Mitä verestä! puhui se; etkö tahdo käyttää tilaisuutta ainakin ryöstääksesi? Kostaaksesi?"
Ja hän kuunteli poloista järkeään: lyijynä lepäsi sen puhe hänen päällään, — senvuoksi ryösti hän murhatessaan. Hän ei tahtonut hulluuttaan hävetä.
Ja nyt jälleen lepää hänen tekonsa lyijy hänen päällään, ja jälleen on hänen poloinen järkensä niin jäykkä, niin hervaistu, niin raskas.
Jos hän voisi edes pudistaa päätään, niin taakkansa vierisi alas: mutta kuka pudistaa tätä päätä?
Mitä on tämä ihminen? Joukko sairauksia, jotka hengen kautta leviävät maailmaan: siellä he tahtoivat etsiä saalista.
Mitä on tämä ihminen? Kimppu kesyttömiä käärmeitä, jotka harvoin ovat levossa keskenään, — silloin he lähtevät pois kukin erikseen ja etsivät saalista maailmasta.
Katsokaa tätä viheliäistä ruumista! Mitä hän kärsi ja kaipasi, sen selitti tämä poloinen sielu itselleen — hän selitti sen murhalliseksi haluksi ja ahneudeksi veitsen onneen.
Se, joka nyt tulee sairaaksi, hänet yltää paha, joka nyt on pahaa: pahaa hän tahtoo tehdä sillä, mikä tekee hänelle pahaa. Mutta toisia aikoja on ollut ja toinen paha ja hyvä.
Kerran oli epäily pahaa ja tahto Itseen. Silloin tuli sairaasta kerettiläinen ja noita: kerettiläisenä ja noitana hän kärsi ja tahtoi tuottaa kärsimystä.
Mutta tätä ette tahdo ottaa korviinne: se vahingoittaa teidän hyväänne, sanotte te minulle. Mutta mitä koskee minuun teidän hyvänne!