Ken verin kirjoittaa ja mietelausein, hän ei tahdo tulla luetuksi, vaan opituksi ulkoa.
Lähin tie vuorilla käy huipulta huipulle, mutta sitävarten tulee sinulla olla pitkät sääret. Mietelauseet olkoot huippuja: ja ne, joille puhutaan, suuria ja korkeakasvuisia.
Ilma ohut ja puhdas, vaara lähellä ja henki täynnä iloista häijyyttä: se sopii hyvin yhteen.
Minä tahdon pitää vuorenpeikkoja ympärilläni, sillä minä olen rohkea. Rohkeus, joka peloittaa kummitukset pois, luo itselleen peikkoja, — rohkeus tahtoo nauraa.
Ei ole minulla enää samoja tunteita kuin teillä: nuo pilvet, jotka allani näen, nuo mustat ja raskaat, joille nauran, — ne juuri ovat teidän ukkospilviänne.
Te katselette ylös, kun kaipaatte korotusta. Ja minä katselen alas, koska olen korotettu.
Kuka teistä voi yht'aikaa nauraa ja olla korotettu?
Ken korkeimmille vuorille nousee, hän nauraa kaikelle murhe-näyttelemiselle ja murhetotisuudelle.
Suruttomiksi, ilkkuviksi, väkivaltaisiksi — sellaisiksi tahtoo meidät viisaus: hän on nainen ja rakastaa aina vain sotilasta.
Te sanotte minulle: "elämä on raskasta kantaa." Mutta mitävarten teillä sitten on ylpeytenne aamupäivällä ja illalla nöyryytenne?