Hetki, jolloin te sanotte: "Mitä on minun säälistäni! Eikö sääli ole risti, mihin se naulitaan, joka ihmisiä rakastaa? Mutta minun säälini ei ole ristiinnaulitsemista."
Joko olette puhuneet näin? Joko olette huutaneet näin? Oi, että jo olisin kuullut teidän näin huutavan!
Ei teidän syntinne — vaan teidän tyytyväisyytenne huutaa taivasta kohti, teidän itaruutenne itse synnissännekin huutaa taivasta kohti!
Missä onkaan salama, joka teitä kielellään viileskelisi? Missä on se hulluus, joka teihin tulisi istuttaa?
Katsokaa, minä julistan teille yli-ihmisen: hän on se salama, hän on se hulluus! —
Kun Zarathustra oli näin puhunut, huusi muuan kansan joukosta: "Me olemme nyt kuulleet kylliksi nuorallatanssijasta; käykäämme myös häntä näkemään!" Ja kaikki kansa nauroi Zarathustralle. Mutta nuorallatanssija, joka luuli sanojen koskeneen häntä, ryhtyi työhönsä.
4.
Mutta Zarathustra katseli kansaa ja ihmetteli. Sitten hän puhui näin:
Ihminen on nuora, solmittu eläimen ja yli-ihmisen väliin, — nuora pohjattomuuden yli.
Vaarallinen ylimeno, vaarallinen matkallaolo, vaarallinen taakse-katsonta, vaarallinen kauhistuminen ja seisomaanjäänti.