[1] "Morgonväkter".

Mutta jotenkin samoihin aikoihin hän kirjoitti Emilie Björksténille kirjeen, jossa hän itse tietämättään puhuu ylläolevaa kirjettänsä vastaan:

— — "Minä uskon, että jos ihmiset eivät laatisi naiselle niin paljon turhanpäiväisiä ohjesääntöjä, vaan antaisivat hänen vapaasti kehittyä ilman henkisiä kuristusnauhoja, niin minulla on siksi suuri luottamus hyvään Jumalaan, että minä uskon hänen alusta pitäin asettaneen naisen vaiston niin hyvään vireeseen, että hänkin voisi saavuttaa ihanan ja rikkaan päämäärän." — —

Muutamia vuosia myöhemmin kirjoitti hän Augusta Walleniukselle: — "Tiedätkö, Augusta, minä rakastan uutta aikaa, tuota nuorta, eteenpäin rientävää. Jumalan kiitos, minä voin koko sieluni syvyydestä riemuita siitä, että maailma edistyy, ja se edistyy todellakin. Olen onnellinen, etten kuulu noihin vanhoihin ihmisiin, jotka luulevat että asiat ovat hullusti, kun ne eivät ole samalla kannalla kuin heidän nuoruudessaan, ja että maailma aivan varmasti kaatuu kumoon, jos se saapi kulkea rataansa sillä tavalla kuin se tahtoo. Minäkin tahtoisin tarttua pyörään, mutta ainoastaan mukaan päästäkseni, kun en omin avuin jaksa seurata. On tosiaankin virkistävää nähdä, miten kaikki edistyy, eikä maailmassa ole mitään, joka siinä määrässä saapi meidät ihailemaan sitä voimaa, joka niin viisaasti asetti että luomakunnan täytyy pyrkiä eteenpäin suurempaa valoa ja jalostumista kohden. En voi ymmärtää kuinka se, joka uskoo voimalliseen ja viisaaseen Jumalaan, saattaa samalla luulla, että maailma päivä päivältä huononee. Silloinhan Jumala olisi huono rakentaja, jonka kätten työt vuosi vuodelta rappeutuvat, kuten ihmisten työtkin. Onhan ihanaa ajatella, että kaikki nuo aatteet, jotka nyt itävät, saavat tulevaisuudessa versoa ja kantaa hedelmää. Vähät siitä, jos minä silloin lepäänkin haudassani enkä saa nähdä satoa, onhan tuhansia toisia, jotka iloitsevat kaikesta siitä jalosta ja hyvästä, joka silloin on ennättänyt kasvaa."

Vähäistä myöhemmin hän kirjoitti Emilie Björksténille: —

— — "Mies on toiminut, nainen on kärsinyt. Aktiivi — passiivi, kieliopillisia nimityksiä käyttääkseni. Piileekö tulevaisuuden helmassa toinen verbi, s. o. toinen toiminnan muoto, joka soveltuu ilmaisemaan naisenkin maailmaa, saapiko hän tulevaisuudessa toisenkin historian, sen tulevaisuus ratkaiskoon. — — Jos minulla olisi ollut aikaa ja tilaisuutta tämän asian tutkimiseen, olisin ennen kaikkea tahtonut kirjoittaa naisen historian. — — — — — — — — — — — —

— — Runeberg lähettää terveisiä ja sanoo olevansa kauheasti suuttunut sinuun — — kun sinä panit hänen nimensä minun nimeni jälkeen. Hän ei sano koskaan suvainneensa sitä että sanotaan esim. hyvät naiset ja herrat. No, jos siitä on kysymys, niin minä kyllä olen samaa mieltä kuin hänkin. Nainenhan on yleisesti elämässä asetettu toiselle sijalle, miksi siis valheellinen, ylenkatseeseen vivahtava kohteliaisuus on asettavinaan hänet ensimmäiselle sijalle, silloin kuin ihmisille viskellään imartelun kiiltokorua? No niin, tähän Runebergin pilapuheeseen sekaantui nyt pisara katkeraa totta." — —

V. 1862 ilmestyi romaani "Sigrid Liljeholm", jonka aihe on nuijasodan ajoilta. Se on sekä esitystavan että suunnittelun puolesta heikompi kuin tekijän molemmat varhaisemmat teokset, mutta sillä on kuitenkin arvonsa meidän maamme historiallis-romantillisessa kirjallisuudessa.

Seuraavana vuonna rouva Runebergia kohtasi suuri suru: hänen miehensä sai halvauksen metsästysretkellä ja oli sen jälkeen kuolemaansa asti vuoteen omana. Vaimo eli siitä pitäen yksinomaan häntä varten. Hänen kuulonsa kävi päivä päivältä huonommaksi, silmät heikkenivät siitä että hän alituiseen, usein 6—8 tuntia päivässä, luki rakastetulle sairaalle. Viimeisinä vuosina hän ani harvoin kävi kotinsa ulkopuolella; levottomuus siitä että hänen poissa ollessaan joku vahinko saattaisi tapahtua sairaalle, pidätti häntä alituiseen hänen läheisyydessään. Tämä elämäntapa tietysti heikonsi hänen omaa terveyttään. Kuinka paljon hän siitä huolimatta jaksoi ajatella eri asioita, sitä todistavat hänen kirjeensä ennen mainituille ystäville.

Helmik. 14 p:nä 1865 hän kirjoittaa Emilie Björksténille: