Kattojen tasalla kulkeva rautatie turmelee New-Yorkin kaduilla etäisemmän näkyalan, se pimittää ja rumentaa ne. Ainoastaan Broadwaylla, Fifth Avenuella ja Madison Squaren varrella on näköala avonainen. Broadway on puotikatu ja jälkimäisten varsilla asuu ylimystö. Rakennukset ovat näiden katujen varsilla kauniita, suklaatinruskeasta, vaalean vihertävästä tai harmaasta kivestä. Kun puut Madison Squarella ja Central Parkissa ovat täydessä lehdessä, on näillä kaduilla useine kauniine kirkontornineen monta viehättävää kohtaa. Central Park (Keskus puisto) New-Yorkin ylpeyden esine, ansaitseekin sille tuhlatut ylistykset. Lontoon Hyde Park on suurenmoisempi ja tarjoo kauniimpia näköaloja, mutta Central Parkissa on luonto hymyilevämpi ja vapaampi. Varhain keväällä, kun puisto on vihantana, tuntuu aikainen aamuajelu siellä oikein hurmaavalta. Täällä seisoo se kuulu obeliskikin, jonka Egyptin khediivi New-Yorkille lahjoitti. Se on 69 jalkaa korkea ja muuttokustannukset nousivat noin 600,000 dollarin paikoille.
New-York on saarelle rakennettu ja sen tulevaisuus herättää senvuoksi levottomuutta. Se kasvaa kasvamistaan joka vuosi sekä siirtolaistulvan, takia että luonnollisella lisääntymisellä, eikä sillä kuitenkaan ole kasvamisvaraa. Kaupungissa on nyt jo noin 1,300,000 asukasta ja elantotarpeet ovat hyvin kalliit.
Mutta tämä saari-asema luo kaupungille mainioita näköaloja Hudsonjoelle ja merelle päin. Kauneimpia niistä on näköala Brooklyn sillalta. Tämä insinöritieteen jättiläisteko kantaa niskallaan kaksia rautatiekiskoja, kahta ajo- ja kahta jalkatietä. Jo vuonna 1855 eversti Adams sen rakentamista tuumi, mutta vasta 1866 työhön ryhdyttiin ja silta avattiin liikkeelle 1883. Se on 85 jalkaa leveä ja pisimmällä kohdallaan se on 5,460 jalkaa pitkä.
Ihanana, auringonpaisteisena päivänä me ensikerran seisoimme sillalla katsellen Hudsonjokea, joka vyöryttelee vesiään sen mahtavien kaarien alatse. Etäältä näkyi vapaudenjumalatar, takanansa siintävä meri. Tämän jykevän kuvapatsaan ihanuutta kirkastaa klassillinen tyyneys. Bartholdin, patsaan luojan, sanotaan saaneen aiheensa siihen eräästä muinais-aikaisesta veistokuvasta, jonka suuruus oli vaan kolmannes luonnollisesta koosta. Nykyinen isonnettu jäljennös on jaloista soihdun ylimpään huippuun 137 jalkaa korkea, ja patsaan jalustin on 83 jalkaa korkea. On laskettu, että täysikasvuiset ihmiset voisivat puikahdella jättiläis-immen sierainten kautta ulos ja sisään, sekä että neitosen alahuulella seisova kuuden jalan mies ulottuisi täsmälleen sen silmäkulmille.
New-Yorkissa, samoin kuin kaikissa Ameriikan kaupungeissa on kauniita kauppapuoteja. Tuntee melkein taidenautintoa kulkiessaan jonkun etevämmän kauppahuoneen varastoja katselemassa. Tapaat niissä samaa hienoa vaistia, kun ranskalaisilla on värivivahdusten sovittelemiseen. John Wanamakerin, erään Philadelphian suurkauppiaan jokainen puodin-akkuna, jokainen eri varastosali on palanen nykyaikaista muoto-oppia. Ameriikkalaiset tunnustavat kuitenkin itse, että kauneuden-aisti vasta viime aikoina, piirustus-, taide- ja teollisuuskoulujen tultua yleisemmiksi, on alkanut kehittyä heillä. Philadelphian näyttely v. 1877 antoi heille paljo opittavaa sillä alalla. — Ennen — sanovat he — me enin suosimme koreudellaan häikäiseviä väri-sovituksia. — —
Mutta olipa sillävälin tullut eloa ja liikettä Millerin hotelliin. Joka suunnalta tulvi edustajia, eurooppalaisia ja ameriikkalaisia. Yhdessä huoneessa sorahutteli Ranska kieltään: toisessa Skotlanti nukkui akkuna avoimena, vaikka ulkona laskettiin kylmä-asteita; kolmannessa luetteli Irlanti isänmaansa kärsimyksiä; neljännessä Englanti selitti Englannin politiikin kristillistä suuntaa. Nais-asian ystävät New-Yorkista ja sen ympäristöltä kulkivat huoneesta huoneeseen ja heidän mukanaan puikki sanomalehtien tiedustajoita ja piirtäjiä. Washingtonista saapui tulevan kokouksen sihteeri, miss Rachel Foster, ollakseen kokoustoimikunnan puolesta läsnä New-Yorkin juhlallisuuksissa.
Neljä vuorokautta oli aikaa ennenkun kokous Washingtonissa alkoi ja sillä ajalla piti suoritettaman kolme kokousta, yhdet päivälliset, yhdet juhlat, vastaan-otot ja lukemattomia yksityisiä vierasteluja. Ei missään osata ahtaa ohjelmaa niin täyteen kuin maissa, joissa aika on rahaa.
Koko tätä puuhaavaa pikkumaailmaa johti mrs[3] Devereux Blake, New-Yorkin valtion äänestysoikeus-yhdistyksen puheenjohtaja. Hän on ruhtinaallisen komea nainen, hiukan kylmämäinen olennoltaan, mutta kasvot ovat älykkäät. Ollen etelävaltioista kasvatusmaiden-omistajan tytär, kuuluu hän niin sanoakseni Ameriikan ylimystöön. Sen huomaa hänen liikkeittensä hienosta, luontevasta suloudesta, josta Ameriikan hienon maailman naiset tuntee. Usein se sulous tosin on tyhjän pintapuolisuuden kuorena, mutta mrs Devereux Blake on maailman nainen jalostettuna. Hän on saanut ajatuksia.
Juhla Euroopan edustajille pidettiin Stuartin hotellissa. Mrs Rogers, Albanyn edustaja, johti vieraat sinne ja juhlasalissa oli vastaan-ottajana mrs Blake. Hotellin komeissa huoneissa tungeskeli useampia satoja ihmisiä, sekä naisasian ystäviä että uteliaita muassamenijöitä; enimmästi kaupungin virkamies-, koulu-, kirjailija- ja taiteilijapiireistä. Kunnian-arvoisia tuomareita, kalpeita taiteilijoita, arvostelevan näköisiä professoreja, kevytjalkaisia, liukaskielisiä sanomalehtimiehiä; äidillisesti hymyileviä harmaahapsisia rouvia ja oikea ruusutarha nuoria tyttöjä, hienoine, kapeine kasvoineen, mustatukkaisia, mustasilmäisiä loistoruusuja.
Vieraita oli seitsemän. Skotlanti, mrs Scatcherd, oli kelpo rouva vankinta anglosaksilaisrotua, köyhien naisten hyväksi hyörivä väsymätöin työntekijä. Hänen vieressään seisoi Englanti, mrs Ashton Dilke paksussa tummanvihreässä silkkipuvussa ja kotimaansa naisten lempipäähine, niskahattu päässä. Hän oli Pohjois-Englannin vapaamielisten valtiollisten nais-yhdistysten lähettämä. Mrs Moore, täysverinen irlannitar, oli armaassa isänmaassaan vähää ennen lähtöään istunut keveässä vankeudessa siitä syystä, että oli ottanut osaa valtiolliseen mielen-osotukseen, eikä sentään pitänyt asiasta suurempaa melua kuin moinen tapahtuma kannatti. Hänen vasemmalla olallaan heloitti irlantilaisten valkea- ja viheriä nauharuusu.