Tästä lyhyestä otteesta voi ainoastaan saada vaillinaisen käsityksen kristillisen tieteen laadusta ja sisällyksestä. Kristillinen tiede pitää perustuksinaan muutamia raamatun kohtia; se tunnustaa täydellisesti raamatun jumalallisen alkuperän ja pitää sitä ehdottomana ojennusnuoranaan. Sen Uudesta Testamentista otetuista tukilauseista mainittakoon Mark. 11 l. 27 v. "Kaikki, mitä te rukoillen anotte, se uskokaat saavanne, niin se teille tapahtuu." Se on myös oppiinsa ottanut muutamia La-o-ze'en, Buddhan, mesmerismin ja spiritismin opinkappaleita. Sen lisäksi nojaudutaan muutamiin vanhoihin puheenparsiin ja sanantapoihin, jotka muka todistavat, että kristillinen tiede aina "ihmisten tietämättä on ollut vaikuttamassa". Sellaisia puheen parsia on esim.: "Laske kahteenkymmeneen kun suutut" (joka todistaa, että uskotaan ihmisen voivan vallita pahaa), "Minä tunnen parantuvani heti kun tohtori tulee" (Todistaa meidän valtaamme tautien yli), "Kun hänet vaan näkeekin, niin mieli virkistyy" (Todistaa, että me voimme äänettöminäkin vaikuttaa toinen toisiimme) y.m.
Niinkuin ylempänä lausutusta näkyy, ovat kristillisen tieteen harrastajat tuntuvasti käyttäneet salaperäisyyttä. Eräs heistä kirjoittaakin: "Minun mielestäni on salaperäisyys kaikista olevaisista aina ollut todellisin; salaperäisyysoppi on uskonto, joka aikojen halki on huomattava maailmassa: Tuntemattomasta Jumalasta Kristukseen asti, salaperäisyyden suureen edustajaan, joka liikkui täällä ihmishahmossa. Mutta ihmiset eivät tahdo tunnustaa salaperäisyys-oppia. Nykyään on 'kristillinen tiede' ihmiskunnalle sama, mitä salaperäisyys-oppi on sille ennen ollut. Mutta aina ovat ainoastaan harvat käsittäneet salaperäisyyden oppia. Tosin seurasi Kristusta suuret kansanjoukot, mutta sen ne tekivät leivän ja kalojen takia. Samoin tulevat ihmiset nykyäänkin kristillisen tieteen tunnustajiksi siitä syystä, että se parantaa heidän tautinsa."
Tämän uuden opin menestyminen riippuneekin siitä, että se koskettelee kahta ainetta, joilla aina on ollut helpointa houkutella ihmistä mukaansa, vaikka houkuttelijat olisivat olleetkin taitamattomia, itsensäkkin pettäjiä tai suorastaan konnia. Ne aineet ovat uskonto ja tautien parantamisen taito. Ansaitseeko "kristillinen tiede" tieteen nimeä, sitä emme lähde arvostelemaan. Mutta kyllä meidän korvissa vaan kummalliselta kuuluu, kun kerrotaan arvossa pidettyjen "lääkärien" ja kristillisen tieteen opettajien oppineen koko taitonsa 6 viikossa tai 3 kuukaudessa, niin että ovat heti sen jälkeen kyenneet toimittamaan arvokkaita aikakauskirjoja kristillisen tieteen alalla.
Moni väittää olleensa se, joka taas toi ihmisille Kristuksen tiedon. Enemmistö luovuttaa sen kunnian kuitenkin mrs Mary Eddylle, jota samalla pidetään erittäin taitavana opettajana. Hänen luonnottoman korkeat maksunsa (200-300 dollaria 6-12 tunnista) synnyttävät kuitenkin tyytymättömyyttä, samoin kuin hänen kiukkuiset hyökkäyksensä erilailla ajattelevien kimppuun ja historiallisten olojen halveksimisensa herättävät ajattelevissa ihmisissä epäluuloa.
On melkein mahdotonta keskustella kristillisen tieteen harrastajien kanssa heidän opistansa. He niin uutterasti itseksensä kieltävät kaikki vastapuhujan lauseet, jotka sotivat heidän oppiansa vastaan, että he eivät ehdi tai eivät tahdo ääneen sanoa vastaväitteitään tai tuoda syitä ja todistuksia. Sen lisäksi on hyvin vaikeata harkita mitään asiaa ihmisen kanssa, joka myötänään sanoo: "minä en todista, minä uskon". Se säälivä anteeksi antavaisuus, jolla he kohtelevat sairasta tai väsynyttä henkilöä, tuntuu lahkoon kuulumattomasta harmittavammalta kuin suora syytös teeskentelemisestä. Sekin usein harmittaa, että he niin epäilevän näköisesti ja hajamielisesti kuuntelevat, jos heille sattuu kertomaan onnettomuuksista tai taudin kohtauksista. Jos he itse ovat sairaina, kieltävät he sen innokkaasti. Me säälittelimme erästä rouvaa, jonka silmät tulehduksesta olivat veripunaiset ja ajettuneet. "Eivät ne ole ajettuneet", vakuutti hän hymyillen, "eikä ne ole punaiset eikä sairaatkaan. Minä olen ihan terve." Vaikka niistä myötänään tippui suuria kyyneleitä, joita kirkkaan päivänvalon synnyttämä tuska niihin nosti, väitti hän yhä innokkaasti, että häneltä ei puuttunut mitään. Tapasimme myös erään hammaslääkärin, joka oli luopunut entisestä ammattinsa harjoittamistavasta ja nyt paransi "kristillisen tieteen" avulla. Hän ontui pahasti, mutta kun huomautimme häntä tästä, väittivät hänen ystävänsä innokkaasti, että hän ei ontunut.
Kaikkien tämän opin tunnustajien kasvoissa on omituinen, yhteinen mielen-ilmaus, joka puhuu tukahutetusta tuskasta. Selvemmin se näkyy katseesta, joka tavallisesti on lempeä ja kirkas, mutta pohjalla piilee hiljainen suru. Moni heistä väittää, että kristillisen tieteen harrastajat eivät voi kuolla. Meidän tieteemme — sanovat he — on niin uusi, eikä kukaan meistä vielä ole ehtinyt vanhaksi, eikä kukaan ole kuollut. — "Minä aion elää monta sataa vuotta," sanoi eräs vanha rouva tyynesti. "Kuinka minä voin kuolla, kun olen henki ja henki on ikuinen? Muutos tulee minulle muulla tavalla."
Kristillisen tieteen tunnustajia on kaikissa uskonlahkoissa, tai ainakin monessa. Usiammat niistä, jotka me tapasimme, olivat unitariaaneja (tunnustavat yhden Jumalan, kolminaisuuden kieltäen) ja kveekkareja. Vaikka tässä uudessa opissa on paljon arvotonta ja meille vastenmielistä salaperäisyyttä, on se kuitenkin vaikuttanut hyvää yhdessä piirissä: luulosairasten, heikkohermoisten, hysteeristen joukossa, joiden mielityönä on ollut tautiensa helliminen. Heissä on kristillinen tiede vaikuttanut kuin rautaside kierossa puussa, sillä heidän oppinsa kieltää heitä ajattelemasta tuskiansa ja vaatii heitä pitämään itseänsä terveinä. Ja kun se niin paljo on vaikuttanut, ei sen tehtävä ole ollut ihan turha, ja sen lisäksi tulee myöntää, että siinä piilee totuuksia, muutamia uudessa, muutamia vanhassa muodossa. Sen suurin erehdys on luullaksemme se, että se täydellisesti kieltää pahan olemisen, eikä myönnä parantavansa sairaita tahdonvoimalla. Me puolestamme arvelemme, että ihmisen tahtomisvoima on "kristillisen tieteen" kulmakivi.
[Kalliovuorten poikki.]
Heinäkuun 5:nen päivän iltapuolella kiidimme höyryhevolla Chicagosta länteenpäin Kaliforniaa kohden. Junamme oli n.s. matkailijajuna ja matkustajia 130, kaikki Chicagon opettajayhdistyksen jäseniä ja matkalla San Fransiskon opettajakokoukseen. Useimmat olivat nuoria, elämänhaluisia ihmisiä ja alottivat siis uteliaan kärsimättömyydellä 14 vuorokautta kestävän matkansa Kalliovuorten poikki, ruohoaavojen halki Tyynen meren rannalle.