Tohtori Harrista seurasi professori Powell (Washingtonista), joka pääasiassa oli samaa mieltä kuin edellinenkin puhuja. Hän huomautti kuitenkin, että jokapäiväisetkin lehdet ovat arvoltaan hyvin erilaisia sekä että yleisön välttämättä pitäisi vaatia sanomalehdiltä puhtaampaa siveellistä kantaa. Ja lisäsi vielä, että ärryttävä, epäterveellinen luku on yhtä vaarallista pojalle kuin tytöllekkin (innokasta käsientaputusta); se erotus, joka tässä asiassa sukupuolten välillä tehdään, on juuri ensi ilmaus kahtalaisen siveellisyyden kannattamisesta.

2:nen kysymys koski pääasiassa koulukuria sen eri muodoissa. Kaksi asiaa luullaksemme erittäin miellyttää eurooppalaista hyvissä ameriikkalaisissa kouluissa: äidinkielen oivallinen opetus sekä oppilaan ja opettajien välillä huomattava kunnioittava suhde. Ameriikassa vallitsevat ihailtavat mielipiteet tästä kysymyksestä näkyivät selvästi keskustelun ajalla ja erittäinkin Kansasista olevan mr Duncan Brownin puheessa. Matthew Arnold sanoo kirjassaan Ameriikasta, että sukkeluuksien lausumishalu turmelee keskustelutavan Ameriikassa, ja saman arvostelun voisi lausua mainitsemastani puheestakin. Se oli kuitenkin muodon puolesta muuten niin hyvä ja siitä huokui niin lämmin rakkaus oppilaisiin, samalla kuin siitä loisti puhujan selvä käsitys koulun kasvattavasta vaikutuksesta, että kuulija antoi anteeksi tarpeettomat sukkeluudet. Puhuja vaati oikeudenmukaista, järkähtämätöntä kurinpitoa, joka vaatii oppilaalta ehdotonta tottelevaisuutta, mutta samalla ei siekaile hyvitystä antaessaan, jos oppilas on kärsinyt ansaitsemattoman rangaistuksen. Hän varotti kasvattamasta lapsia ilman kuria tai käyttämästä vaan näennäistä kurinpitoa. "Tasavallassa, jossa jokainen poika on tuleva kuningas ja joka tyttö tuleva kuningatar"... Tässä hän taukosi, vaikeni vähän aikaa ja oikasi sitten huvittavan arvokkaasti: — "pyydän anteeksi, unohdin, että tämä nykyään on ainoastaan meidän, raittiuspuoluelaisten[36] mielipide (naurua ja mieltymyksenosotuksia) — sellaisessa tasavallassa, sanon, täytyy sekä tytön että pojan enemmän kuin muualla tottua itsensähallitsemiseen ja se päämaali saavutetaan ainoastaan kurinpidolla".

Neljättä kysymystä keskusteltaessa vastusti professori Cook Illinoisin normaalikoulusta arvokkaalla, suoralla tavalla ja perinpohjaisesti sitä syytöstä, että yleiset koulut eivät opeta siveellisyyttä, eivätkä kehitä lapsen uskonnollista tunnetta. "Jos pidämme luultavana", — sanoi hän muun muassa, — "että suurin osa Ameriikan kodeista on hyviä, tai pyrkivät ainakin hyviksi — ja emmeköhän me jokainen toivo, että niin on laitakin? — miksi sitten lausumme sellaisia epäluuloja kouluistamme? Meidän kodeistahan meidän opettajat lähtevät, niistä me saamme koulujemme johtajat ja tarkastajat. Useimmat heistä koettavat voimainsa mukaan tehdä parastaan oppilaittensa ja koulun hyväksi. Opettaja koulun hengen määrää ja katkerimmankin vastustajamme täytynee myöntää, että meidän opettajisto edustaa Ameriikan parhainta, siveellisintä ja valistuneinta väestöä."

Seuraava puhuja, professori Meldon Massachusettsista lausui suoraan, että uskottomuuden ja epäsiveellisyyden syytös lähti katolisista (myrskyäviä myöntymyksen-osotuksia). "Kun sanotaan koulujen olevan epäsiveellisiä, tarkotetaan sillä, että ne eivät ole katolisia."

Moni puhuja kosketteli oppilasten valmistusta jokapäiväiseen elämään, tunnustaen, että koulu siinä kohden on laiminlyönyt tehtävänsä. Eräs puhuja mainitsi muun muassa, että häntä haluttaisi kulkea Yhdysvallat ristiin rastiin, hakeakseen ameriikkalaista poikaa, sillä hän ei tiennyt mihin poika on joutunut. Joka paikassa verstaissa, toimistoissa, virastoissa tapaa saksalaisia, kanadalaisia, irlantilaisia, skandinaaveja, mutta ei ameriikkalaista nuorukaista, jonka toverina koulussa on ollut. Muutamat puhujat huomauttivat, että syy tähän epäkohtaan oli siinä suuressa vallassa, joka ammattiyhdistyksillä on yksilöiden toimintaan. Ehtimiseen sattuu, että tämä syy estää kirjapainojen, laivaveistämöjen ja verstaiden omistajia lähettämästä poikiansa omiin kirjapainoihinsa j.n.e. oppiin.

Viidettä kysymystä (valtion velvollisuudesta hankkia koululle opetusvälikappaleet) keskusteltaessa syntyi Ohion ja Massachusettsin valtioiden välillä oikein virkistävä sanasota. Jälkimäisessä valtiossa kustantaa, näet, valtio oppilaille koulutarpeet. Ohion valtio ei sitä tee. Ohion sukkelasuinen edustaja selitti, että tällainen järjestelmä kasvattaa Massachusettsin asukkaat lainaamaan muilta kaikkia, mitä heillä itsellä ei ole ja lainaamaan muille kaikki, mitä heillä on. Valtio kustantaa nykyään koulukirjat. Pian tulevat vanhemmat vaatimaan, että se hankkii lapsille vaatteet, senjälkeen pikkusiskoille ja lopuksi heille itselleenkin. Vaatteiden jälkeen tulee pian ruoankin vuoro ja Massachusetts kelpaa vastaisuudessa esimerkiksi äidillisestä valtiosta, joka elättää ja ravitsee alammaisiansa, aivan kuin lintumuori suu auki ammottavia poikiansa. Kaikki puhujat vastustivat tätä järjestelmää, jota he pitivät vapaalle yhteiskunnalle vaarallisena ja sopimattomana, se kun muka lähtee vanhentuneesta perus-aatteesta, jonka ytimenä on kaikesta huolenpitävä hallitus ja kuuliaiset, mutta haluttomat alammaiset. Yhdysvaltojen opettajat eivät kuitenkaan ole kaikki samaa mieltä tässä asiassa. Moni arvelee, että koulu on vaan nimeksi maksuton, jos ei se samalla anna lapsille koulutarpeitakin. Koulukirjat, joista useimmat maksavat yhden tai kaksi dollaria tai enemmänkin, vaativat pääomaa, jonka varaton töin tuskin saa kokoon. Useimmissa valtioissa väitellään nykyään tästä riitakysymyksestä. Jos valtion tulee kustantaa oppikirjat, täytyy sillä olla oikeus niiden valitsemiseenkin. Tuleeko valtion sitten tehdä sopimuksensa kirjankustantajien ja kirjakauppiasten kanssa? Tai itsekkö ruveta kustantajaksi? Onko kirjojen tekijöille julistettava yleinen kilpailu? Puhujat kokouksessa näyttivät pelkäävän, että enin asiaa ymmärtävät henkilöt, s.o. eri aineiden opettajat, kaikista vähimmin saisivat sananvaltaa. Muistettava on, että Yhdysvalloissa ei koulujen ylitarkastajien, eikä kouluneuvostojen ja johtokuntien jäsenten tarvitse olla kasvatus-opillisella alalla toimineita miehiä, ei edes sitä vaadita, että he harrastaisivat tai käsittäisivät kasvatus-opillisia asioita. Niinkuin muutkin yhteiskunnalliset virkamiehet, valitsee heidätkin suorastaan yhteinen kansa. Oivallisten kasvattajien rinnalla tapaakin koulujen neuvostoissa ja muissa johtavissa viroissa sen vuoksi joukottain miehiä, jotka paremmin kykenevät arvostelemaan kauppa-asioita, hevosia ja karjaa kuin nykyaikaisen koulujärjestelmän avuja ja puutteita. Kouluneuvostojen vaaleilla on valtiollinen merkitys ja nuoret kunnianhimoiset miehet käyttävät usein näitä paikkoja porras-asteinaan, kiivetessään korkeampiin virkoihin ja laveammille vaikutus-aloille. Siis on tällä järjestelmällä, niinkuin kaikilla muillakin, varjopuolensa, ja kokenut kasvattaja pelkää syystä kyllä koulukirjojen valitsemisen jättämistä moisen valiokunnan haltuun. Näillä kouluneuvostoilla on nimittäin kullakin valtiossaan hyvinkin rajaton valta ja Washingtonissa oleva "kasvatus-asiain ylipäällikkö" on tilastollisia tietoja varten asetettu virkamies; hänen tehtävänään ei ole maan koulujen tarkasteleminen.

Viimeinen ilta alettiin esitelmällä "Ruumiillisesta kasvatuksesta Delsarten tavan mukaan". Tässä ei ole tilaa mainitun järjestelmän selittämiseen. Sen tarkotus on voimistelun ohessa kehittää oppilaissa liikkeiden suloutta ja kasvoissa näkyvää mielen-ilmaustapaa. Seitsemän nuorta, kreikkalaisiin pukuihin puettua tyttöä, — olikohan se pelkkä sattuma, että he kaikki olivat hurmaavia Hebe-ilmiöitä? — valasi lyhyttä esitelmää, suorittamalla sarjan kauniita liikkeitä satumaisesti valaistulla näyttämöllä, suloisen soiton kaikuessa. Kun katseli kaikkia niitä naisellisia suloja, jotka oli asetettu 3,000-henkisen yleisön nähtäviksi, tuli enemmän ajatelleeksi lihan- ja silmäinpyyntöä, kuin sitä sielutieteellis-ruumiillis-suloliikkeistä perus-aatetta, jota varten nämä immet olivat näyttämöllä. Näytös kuului tanssin alalle, se oli hienoa, mieltä hivelevää tanssia, sen myönnämme, mutta muuta se ei ollutkaan. Pohjoismaalaisesta näyttää meidän rehellinen, reipas ruotsalainen voimistelu olevan vankempi pohja kuin Delsarte.

Illan pääaineena oli "ameriikkalainen käsitys työstä", sekä sen vaikutus kouluun. Perus-ajatus kaikkien puhujien lausunnoista oli: kasvata poika etupäässä mieheksi, joka miehevästi ja itsekunnioituksella tekee työtänsä, oli se mitä laatua tahansa. — Tyttöä tuskin mainittiin. Hänestä suoriuttiin, niinkuin tavallista on, parilla kolmella korupuheella kodista ja äidinrakkaudesta. Muutamissa asioissa asuu naiskysymys Ameriikan miehillä vaan nahassa, lihaan ja vereen ei se vielä ole päässyt. —

Jos eri osastojen keskusteluja tarkasteli, niin huomasi että lastentarha- ja yliopisto-osastoilla oli parhaat puhujat ja vilkkain osanotto. Sitä seikkaa voinee pitää nykyiselle Ameriikalle ominaisena tunnusmerkkinä. Ainakin tuntui meistä siellä siltä, että lasten alku-, kollegeopetusta seurattiin ja harrastettiin paljoa suuremmalla innolla kuin niiden välillä olevia kouluja. Fröbelin kasvatustavan vastustajankin täytynee myöntää, että Ameriikan lastentarhat ovat oivallisella kannalla. Tosin eivät kaikki niistä ole maksuttomasti yleisön käytettävinä, mutta innokkaat yhdistykset perustavat sitkeästi uusia lastentarhoja, ja hyvinkin pian ne luultavasti kaikki muuttuvat valtion kouluiksi. Yhdistyksen etupäässä on taitavia, järjestelmää tutkineita miehiä ja naisia ja he pitävät tarkasti silmällä opettajia. Kunnian-asiana he valvovat, että opettajat kehittävät koulunsa niin korkealle kannalle kuin suinkin on mahdollista.

Mitä kollegeihin ja yliopistoihin tulee, tapaa tietysti tasavallassa, jossa tieto on valtaa, näissä oppilaitoksissa maan etevimmät miehet ja huolellisen opetuksen. Huomattava seikka oli, että yhteiskoulukysymystä ei näkynyt kokouksen ohjelmassa. Opettajistopiireissä kauvemmin liikkuessa selvisi kummastelijalle syy tähän seikkaan: yhteiskoulukysymys on perus-aatteen kannalta jo selväksi pohdittu. Tosin on vielä olemassa suuri puolue, joka vaatii eri kouluja kummallekkin sukupuolelle. Mutta ketkä kuuluvat siihen puolueeseen? Ylimysmieliset ihmiset. Samoin kuin katoliset syyttävät yleisiä kouluja epäsiveellisyydestä, samoin lähtevät syytökset yhteiskouluja vastaan Ameriikan ylimyksistä, jotka ovat ainakin yhtä jäykkiä sukuylpeydessään kuin vanhan maailman aateliset, vaikka heillä ei olekkaan sukuvaakunoita. Missä komea seuraelämä ja luokkaerotukset kukoistavat, siellä tapaa sukupuolilla eri koulutkin. Niin on Kaliforniassakin, jossa juopa rikkaan ja köyhän välillä on suurin, kaikista pienin luku yhteiskouluja, vaikka niiden tosin nykyään kehutaan olevan lisääntymässä. Niin on laita idän suurissa kaupungeissakin. Jos asiaa tutkii, huomaa hyvinkin helposti, missä vika piilee. Yhteiskasvatus jatkaa luonnon tervettä lakia, joka antaa samassa perheessä syntyä sekä poikia että tyttöjä. Yhteiskoulujen perustus on yksinkertainen, turmeltumaton ja raitis. Ylimystö, sääty-ylpeys ja suurten kaupunkien ulkokiiltoinen elämä ovat tekoelämää. Tekoelämä ja luonnollisuus eivät koskaan sovi yhteen. Inhottavalta näyttää meistä paperikukka raittiin, kastehelmisen ruusun rinnalla ja maalilla punatut kasvot lapsen rusoposkien vieressä.