Vielä kerran näimme vanhan lähetyslaakson San Diegon vuorilta, päivän laskiessa. Se oli täynnä vaaleata ja rusottavaa auerta. Harsomaiset, punervat sumupilvet leijailivat sinne tänne ja niiden lävitse näkyivät harmaat öljypuut ja palmujen suuret, kankeamuotoiset ryhmät. Kaikista kummallisimmilta näyttivät ympärillä olevat vuoret, joiden rinteet paikottain olivat tummansiniset, paikottain sinipunervat, melkein mustat. Kaukana ilmanrannassa välkkyi merestä kapea maidonvalkea vyöhyt.
Seuraavana iltana tulimme Las Angelos nimiseen, vanhaan, nykyään kuitenkin jo ihan uudenaikaiseen kaupunkiin. Sitä sanotaan "puutarhakaupungiksi" ja sen ympäristö on todellakin pelkkänä hedelmäpuutarhana. Tällaiset rautatiematkat pitkin Tyynenmeren rantoja kuuluvat, nekin, Kalifornian omituisuuksiin. Siellä voit matkustaa viikon päivät, kenties enemmänkin, vuoron aarniometsissä, taivasta tavottelevien sypressien ja seeteripuiden keskellä, pienten kuohuvien vuoripurojen yli, kuilujen partailla, — vuoron päivänmatkoja sellaisten seutujen halki, joilla viikuna-, aprikka-, oranssi-, sitroona-, öljy- ja persikkapuita yhtenä jonona vilahtelee vaunun akkunoiden ohi. Siellä et näe muuta kuin hedelmiä ja ilma on täynnä imelää, lämmintä hyvää hajua. Näillä seuduilla viljellään myös suuria, keltaisia, meheviä mangoshedelmiä. Eurooppalaisen täytyy kuitenkin tottua niiden makuun, ennenkun voi niihin mieltyä. Pumppuja (vesimeluuneja) ja meluuneja viljellään tavattoman runsaasti. Sierra Nevadan rinteillä niitä toisin paikoin kasvaa niin korkealla, että kestää pari tuntia ajaa ennenkun päästään pelloille. Hauska on katsella tuollaisen pellon sadonkorjuuta. Isot hedelmät pyörivät rinteitä alas aivan kuin kultakerät. Alhaalla seisoo miehiä, säkit varalla, niitä kokoomassa. Eräs sananlasku siellä kuuluu: — Kaliforniassa ei mies paljon maksa, vesimeluuna hänet voi kuoliaaksi lyödä. — Kalifornian joka vuosi pidettävässä maanviljelysnäyttelyssä näimme 130 naulaa painavan pumpun. Se oli vaunujen pyörän kokoinen ja ruskeankeltainen väriltään. Tomaatteja myös paljo viljellään, ja melkein joka ateria niitä nautitaan, sillä kalifornialainen arvelee vatsansa pysyvän kunnossa niiden avulla. Tomaatit ovat täällä tulipunaisia ja paljo mehevämpiä kuin muualla; usein ne painavat monta naulaa kappale.
Las Angelossa olivat kukkatarhat mainiot. Kahta syltä korkeita, punaisia ja valkeita oleanterikasvia, valkeita köynnösruusuja, jotka toisin paikoin peittivät yksinkertaisen rakennuksen katonkin, jättimäisiä aloeita, joiden miekkamaiset lehdet huoneen korkuisina, sädetten tavalla sojottivat joka haaralle ja niiden keskellä hohteli väkevästi tuoksuva valkea kukkaterttu.
Las Angelos on sisämaakaupunki, mutta lähellä sitä on Santa Monica, kauniista ympäristöstään kuulu kylpypaikka, joka on saanut kirkko-isä Augustinuksen äidin, Monican, mukaan nimensä. Sillä on laaja, sininen ja päivänpaisteinen lahdelma; tummanruskeain kallioiden juurelle vyöryi jättiläis-aalto tyynenä ja lempeänä, harsomainen, valkea vaahto harjallansa. Kirjavana helmivyönä loistelivat päiväsessä lapsilaumat, jotka rannalla leikkivät tai juoksentelivat veteen uidakseen.
Muutaman tunnin matkan päässä Santa Monicasta oleva Santa Cruz on kuuluisa meren uurtelemasta rannastaan. Valtameri karkaa täällä niin raivoisasti kallioiden haurasta punervaa kiviseinää vastaan, että se on uurtanut siihen rivittäin luonnollisia kaariholvia, joiden lävitse veden laskuaikana näkee sinisen meren ja sen valkeat, vaahtopäät hyrskyt. Kylpypaikka on kaupungin toisenpuolisella laidalla. Se on useita peninkulmia pitkä, aukea ranta. Siellä kylpyvieraat ratsastavat, ajavat keveissä pienissä vaunuissa ponihevosilla pitkin kosteata hiekkaa, katselevat merta kuutamolla ja pakenevat leikkiä lyöden ja naureskellen aaltojen alta pois. Joka paikassa Ameriikassa uivat naiset ja miehet yhdessä. Tyynen meren rannoilla emme kuitenkaan huomanneet missään vastenmielistä lemmenkeikailemista, emmekä myöskään naisilla veikistelemishalua osottavia pukuja. Useimmilla oli yllään sininen villapusuri, polvihousut ja sukat ja päässä pieni keltainen, vahavaatteesta tehty lakki. Joka paikassa vallitsi teeskentelemätön ilo ja luontevuus. Sitä vastoin kuuluu Newportiin, New-Yorkin lähellä olevaan, Atlantinpuoleiseen kylpypaikkaan jo tunkeutuneen sitä turmeltunutta seurustelu-ilmaa, joka esim. Ranskan kylpypaikoissa vallitsee.
Santa Cruzin kaupunki on vähäpätöinen, mutta tunnettu hedelmärikkaudestaan. Eräs vieraanvarainen rouva vei meidät puutarhaansa ja siellä saimme omin silmin ja suin kokea, että kaupunki on maineensa arvoinen. Itse saimme puista poimia mitä mehevimpiä untuvapintaisia persikoita, samettihienoja, keltaisia aprikoita ja aika sormustimen kokoisia mustia vattuja, joita kasvoi syltä korkeissa pensaissa. Ystävällinen emäntämme kehotteli kehottelemistaan meitä syömään kalifornialaisten lempilauseella; "se on sydämmestä teille suotu". — Hän oli reipas, ahavoittunut rouva, joka itse ohjasi parihevosiaan ja kasvatti lapsiparveansa, neljää tyttöä ja kahta poikaa. Kauluksessaan hänellä oli nyrkinkokoinen kultainen rintaneula. Siinä nähtiin kuvattuna Rebekka kaivolla, muutamien kummallisten esineiden keskellä. Myöhemmin saimme tietää, että se oli "Rebekka-sisarusten", erään naisten kesken perustetun vapaamuurari-yhdistyksen tunnusmerkki.
Kuuluisin ja hienoin kylpypaikka Tyynen meren rannalla on Monterey, jota sanotaan "Lännen Newportiksi". Siellä on komea hotelli monine satoine huoneineen; siellä saa yli koko Ameriikan kehuttuja päivällisiä; puutarha on ranskalaiseen malliin sievistetty; tekojärviä, miehenkorkuisia ruusupensaita, mahtavia palmuja saat siellä ihailla. San Fransiskon rikkaan maailman kermakerros täällä liikkuu pariisilaispuvuissa ja elämä on satumaisen kallista. Meidän tullessamme vilisi joka paikassa puutarhan ja puiston punaisilla hiekkakäytävillä väkeä. Kirjavakaapuiset kiinalaiset kastelivat suihkuilla ruohokenttiä, hännystakkeihin puetut passarit liehuivat edes takaisin, poni- ja ratsuhevosia ja aaseja talutettiin pihaan tai pois sieltä.
Tuntui kummalliselta, kun tämän nykyaikaisen, ylellisen elämän keskeltä joutui muutaman kivenheiton matkan päässä olevaan vanhaan El Carmelo nimiseen lähetystaloon ja sen pienelle metsistyneelle hautausmaalle. Hiljainen, mustapukuinen pappi siellä rukoili kappelin alttarin edessä.
Siellä, Montereyn kehutulla, 17 engl. peninkulmaa pitkällä rannikkotiellä saimme katsella Tyyntä merta myrskyävänä. Aallot ulvoivat alapuolellamme näyttäen hämärässä raivoavilta, valkeilta pedoilta, mutta nopeat mustangimme (meksikolaiset hevoset) juoksivat vilkasta laukkaa pitkin vuoritietä, joka ylös alas mutkitellen tuon tuostakin teki mitä kummallisimpia polvia. Hylkeitä ja merileijonia loikoeli kallionkielillä. Takanamme kohosi eräs Sierra Nevadan seeteriä kasvava rinne. Joka puun oli kesäisin, talvisin myllertävä valtameren tuuli taivuttanut niin, että joka mahtava oksa maata myöten ojenteli samalle suunnalle, aivan kuin olisivat puut pyrkineet merta pakoon. Rannoilla oli yltäkyllin komeita, suuria albalonasimpukoita koreine kuorineen, jonka sisus on kauniin sininen tai punainen. Likaisiin paitoihin ja päivänvarjo-hattuihin puettuja kiinalaisia seisoi joka paikassa tien varrella tarjoellen koralleja, meriheinää ja helmiä ohikulkeville. He elävät tällaisesta kaupasta ja asuvat kesät talvet telteissä, joiden sisäinen siivo on hirvittävä, samalla kuin mätänevät ainekset niiden ympärillä myrkyttävät ilmaa lemullaan. "Johnnyn" tärkeinnä ravintona on, näet, albalonasimpukat, jotka hän kiskoo ulos niiden kuoresta ja ripustaa päivänpaisteeseen kuivamaan. Kuorista maksetaan välistä kaksikin dollaria, jos ovat hyvin tahkottuja ja kauniita.
Oleskeltuamme melkein kaksi viikkoa Tyynen meren rannalla, jätimme sen tässä, suunnaten matkaamme sisämaahan, hedelmällisyydestään kehuttuun Santa Claran laaksoon ja näimme valtameren taas vasta San Fransiskoon palatessamme.