[Ameriikan Kiina.]
Salapoliisi Bethell seisoi tesmälleen kello kahdeksan odottamassa, saattaakseen meitä San Fransiskon Ghettoon, kiinalais-kaupunginosaan. Häntä pidettiin parhaimpana oppaana tällä Ameriikan aasialaisella alueella. Mahtavan näköinen herrasmies hän oli, jaloissa välkkyi tarkasti kiillotetut saappaat ja hänen pyöreistä, punakoista kasvoistaan vilkueli älykäs silmäpari. Vieraan ei ole menemistä yksin mainittuun kaupungin-osaan, erittäin on sielläolo vaarallinen iltasin ja juuri siihen aikaan kannattaa "kiinalaiskaupunki" parhaiten katselemista. Kiinalaiset matelevat ulos lonkeroistaan ja käyvät yön tullessa toimeliaiksi aivan kuin muutamat syöpäläiset ja itikat.
Kello löi kahdeksan Kearney Streetin vanhassa raatihuoneessa. Ilta oli pimeä ja sumuinen, tuima merituuli temmelsi kaduilla. Salapoliisi oli puettu arvokkaaksi porvariksi. Meillä naisilla oli tummat vaatteet.
— Ladies,[39] — sanoi Bethell ja naputti nenäänsä paksulla etusormellaan, — ladies, voitte pelkäämättä seurata minua. Teille ei ole tapahtuva mitään vahinkoa. Mitä hyvänsä tulettekin näkemään, — luottakaa vaan minuun. Minun turvissani teillä ei ole hätää.
Ei kukaan meistä peljännyt rahtuakaan, eikä kukaan ollut edes puhunut pelosta mitään, mutta saattajamme näytti virkistävän itseään tällä synkällä alkajaispuheella.
Saimme astua viisi minuuttia, ennenkuin ehdimme Sacramentokadulle, jolla Kiina alkaa. Salaisen tulvan tavalla on kiinalaisvirta hiipinyt muuten valppaitten ameriikkalaisten niskaan. Se valloitti vähitellen talo talolta, kortteli korttelilta alaa, riisti ammatin toisensa perästä vaikeilta, kunnes kaupunki hämmästyneenä yht'äkkiä huomasi helmassaan 40-50,000 kiinalaista. Nyt syntyi kongressianomuksia, kongressiriitoja, itä ja länsi olivat eri mieltä, väittelivät ja kirjoittivat pitkiä palstoja kiinalaiskysymyksestä. Mutta sill'aikaa jatkoi John Chinaman tai Johnny, joiksi kiinalaisia tavallisesti nimitellään, — tulvaansa Kaliforniaan yhä suuremmissa joukoissa. Hän pesi, silitti, leipoi, teurasti, oppi taitavaksi keittäjäksi, piiaksi, lapsenhoitajaksi, puutarhuriksi, rautatien-työmieheksi, kunnes ansaitsi miljoonia, jotka vähin erin lähetettiin Kiinaan. Hän voi ommella koneella 16 tuntia, nukkua makuuvaatteitta pöydällä tai lattialla, elää teestä ja kuivatuista kalanpäistä, olla melkein vaatteitta, kestää kovaa valittamatta ja tehdä joka työtä, mihin vaan pannaan, oli se hienoa nappiläpiompelusta tai ratakiskojen kiinnitystä. Hän voi asua likaisessa teltissä tulikuumalla hiekkakummulla, keskellä löyhkääviä lika- ja tunkiokasoja. Hän voi pyytää simpukoita seisoen tuntimääriä vedessä, elää simpukan lihasta myytyään sen kuoren. Ilma, ravinto, vaatteet, uni näyttävät olevan hänelle sivuseikkoja. Onko sitten kummakaan, että valkea työmies ja erittäinkin naispuoliset työntekijät ovat epätoivoissaan kilpaillessaan hänen kanssaan.
Ensimmäiseksi kävimme katsomassa molemmin puolin pimeätä, ahdasta katua olevia ruokapuoteja. Mitä näissä oli? Pelkkiä Kiinasta tuotuja tavaroita, ei mitään Euroopan tai Ameriikan ravintoaineita. Öljyssä keitettyjä ja sen jälkeen kuivatuita ankkoja, litteiksi puristettuina, aivan kuin kilpikonnan kuoria; suolatuita simpukoita, ankkojen sisälmyksiä ja sianmaksaa, silavaa ja suolatuita kananpojan reisiä. Kauppiaan nimi oli kiinankielellä kirjoitettu oven yläpuolelle. Myyjänä oli ikeniään irvistelevä kiinalainen, pitkät, ohuet palmikot pään ympäri kiedottuina ja kirjoituspensselillä sekä laskukuulilla varustettuna. Johnny ei luovu niistä ruoka-aineista, joihin on pienestä tottunut, vaan tuottaa tarvittavansa Kiinasta. Hän tekee työtä valkeille ja ottaa heiltä rahoja, mutta ei ryhdy kauppa-asioihin heidän kanssaan, eikä jätä rahojaan maahan. Ameriikka ei ole hänelle vähääkään rakas; hän ei huoli eikä halua sitä isänmaakseen. Se on hänelle vaan kultakaivos, ei muuta.
Ruokakaupoista menimme parturien tupihin, joissa halullisten tukkia ajellaan ja korvia raaputetaan puhtaiksi 15 centistä. Korvien puhdistus, näet, kuuluu kiinalaisten parturien toimeen. Kumpikin temppu tehdään ilman saipuaa, haalealla vedellä ja kiinalaisten kapeilla, terävillä partaveitsillä ja muilla koneilla.
— Tässä — sanoi saattajamme, kadulle taas tullessamme, — on satojen dollarien mies.