Sunnuntain kokouksessa me eurooppalaiset saimme hämmästyä, kuullessamme miten laajasti, perinpohjaisesti ja tunnokkaasti Ameriikan naiset ovat tutkineet uskonnollisia asioita. Ohjelmassa oli virrenveisuuta, rukous, keskusteluja ja kolme esitelmää: "Uskonnosta ja tieteestä", esittäjä pastori Antoinette Blackwell, "Äidinrakkaus jumaluuskäsitteessä", esittäjä mrs Mathilda Gage sekä "Nainen ensimmäisen kristillisen kirkon aikana", esittäjä mrs Beecher Hooker.
Illalla, kokousten lopettajaisissa, piti mrs Zerelda Wallace, erään Yhdysvaltojen lempikirjailijan Lew Wallacen äiti, ytimekkään esitelmän "Vaalilipun siveellisestä merkityksestä". Hänen näyttäytyessään puhelavalla, alkaa yleisö heti huutaa: — the mother of Ben Hur! The mother of Ben Hur! (Ben Hurin äiti! Ben Hurin äiti! — Ben Hur on Wallacen suosituin teos). Rouva Wallace oli kauvan ollut epäselvillä siitä, pitikö äänestys-oikeutta ulotettaman naisillekkin vai ei, mutta sai ratkaisevan mielipiteen seuraavalla tavalla: Indianan naiset lähettivät senaatille raittiutta koskevan pyyntökirjoituksen, joka alkoi sanoilla: "Me allekirjoittaneet emme vaadi äänestys-oikeutta" — — — Mrs Wallace oli itse pyynnön perilleviejänä, mutta senaati kohteli sekä pyyntöesitystä että sen tuojaa niin halveksivalla tavalla, että hän huudahti: no niin, jos miehet pitävät näin vakavaa asiaa jonninjoutavana, täytyy naisen päästä lainlaadintaan! — Sen jälkeen hän on ollut "keltaisen nauhan armeijassa" innokkaana työntekijänä.
Mrs Stanton lopetti kokouksen pitkällä, juhlallisella hyvästijättöpuheella ja siten oli tämä muistorikas, unohtumaton viikko, ensimmäinen laatuansa, muuttunut menneheksi.
Kokonaisuudessaan oli tämä kansainvälinen naiskokous onnistunut erittäin hyvin. Tosin ei Eurooppa ollut lähettänyt ainoatakaan etevimmistä naisistaan, mutta ne kertomukset eri maiden naisvapautuksen työstä, jotka kokouksessa luettiin, olivat luullaksemme huolellisesti tehdyt. Ameriikan naisilla oli loistavat edustajat, eikä ainoakaan maan etevimmistä naiskansalaisista ollut jäänyt pois. N.s. naisten itsensäjumaloimista huomasi vaan poikkeustiloissa, eikä sillä ollut tilaisuutta ilmaantuakkaan, kun usiammat puhuivat toimista kokonaisen suunnan tai yhdistyksen hyväksi, eivätkä omia yksityisiä töitään. Eikä pikku töitä ylistetty yli arvonsa, sillä monen kokouksessa olleen naisen teot olisivat miestenkin keskuudessa täys-arvoisia. Tosin tuntui moni lause suomalaisen korvissa tyhjältä korupuheelta, mutta tuo ylistely lähti kansan tavasta, eikä ollut naisten vika. "We like to say nice things to each other",[14] lausuvat ameriikkalaiset, sekä miehet että naiset. Eikä meidän tarvitse mennä pitkälle Suomen rajojen ulkopuolelle, jos tahdomme tavata kansoja, joista korulauseet ja kiitokset maistuvat yhtä hyviltä. — Kaikki tapahtui tyynesti, ankarassa järjestyksessä, eikä liioittelemista huomannut nimeksikään. "Siellä näet", sanoi eräs Washingtonin lehti, "satamäärän vanhahkoja, ja nuorenpuoleisia naisia, kaikki ovat sievästi puetut, mutta veikistelemishalua et huomaa, arvokkaisuutta ja tyyneyttä vaan tapaat, kasvoista loistaa äly, perinpohjainen sivistys ja lähimmäisen tuskille lämmin osanotto". Järjestys-ohjelma oli oivallinen, sitte kun oli päästy ensipäivästä monine eri suunnalta tulleine edustajineen. Koko vuoden olivat varapresidentti, miss Anthony, sihteeri, miss Foster ja toimeenpanevan valiokunnan puheenjohtaja mrs Sewall, jo tehneet valmistustöitä. Oli lähetetty 10,000 kutsumuskirjettä, 10,000 kehotusta, 10,000 ilmotuslistaa, 4,000 kirjettä, painettu 17,000 ohjelmaa, hankittu 100 muotokuvaa, suunniteltu yhtä monta elämäkerta-kirjoitusta. Menoja oli karttunut 10,000 dollaria ja ne suoritettiin vapaaehtoisilla rahalahjoilla ja sisäänpääsömaksuilla. Yhdeksän eri toimikunnan huostassa oli soitannon, koristusten ja rautatiepiljettien hankkiminen, vierasten vastaan-otto ja hoito, ravintolat y.m. Naispuolinen pikakirjuri apulaisineen piti huolen keskustelukertomuksista ja mrs Clara Colby johti, valkea esivaate edessä, pientä tiedustelija-armeijaansa "Kiggs Houseen" tilapäisesti sijoitetussa toimituspaikassa. Edellisellä viikolla oli tärkeimpien puheiden pääseikat lähetetty maan etevimmille lehdille, niin että ne voivat heti seuraavana aamuna sen jälkeen, kun puhe oli pidetty Washingtonissa, painattaa sen lukijoilleen.
Yksimielisyys, hyväntahtoisuus ja innostus vallitsivat. Jokaiseksi lomahetkeksi kokoontuivat edustajat hotellinsa saliin. Siellä haettiin tuttavia, solmittiin ystävyysliittoja. Siellä yhtyi kelpo nainen yhdeltä ilmansuunnalta vertaiseensa, joka tuli toisaalta. Sitten käytiin toistensa huoneissa vieraisilla. Naiduilla naisilla oli melkein jokaisella miehensä ja lastensa valokuvat mukanaan ja niitä piti toisten välttämättä katsella. Usein sait kuulla seuraavantapaisen keskustelun:
— Minä olen mrs N. Y:stä.
— Minä olen mrs Y. N:stä.
— Eihän nyt, oletteko te naimisissa? Minä luulin teitä naimattomaksi!
— Minuako? Jolla on miesten paras miehenä (the nicest husband in the world)! — Ja sitten täytyi ystävysten tietysti katsella toistensa perhevalokuvia ja yhdessä vuodattaa pieni kyynel "vauvan" viimeistä pikkusukkeluutta muistellessaan. Naisten sananparreksi tullutta kateutta näkyi perin vähän. Ansainneet saivat kyllä sydämmellistä ihailua ja teeskentelemätöntä kiitollisuutta osalleen. Miss Anthony kuitenkin enin, sillä hänen vaatimatoin, väsymätöin työnsä luo rakkautta yhtä luonnollisesti kuin päivänpaiste loihtii kukkia ilmoille. Jokaista varten hänellä oli lempeä sananen. Sattui kuitenkin usein, että hän kesken vilkkainta puhettaan laski kätensä puhuteltavan olalle, tuttavallisesti kysästen: — my dear, mikä teidän nimenne onkaan? — Kymmenittäin, usein sadottain esiteltiin hänelle päivässä naisia; jokaisen muistaminen erikseen ei ollut mikään helppo asia.
Läsnäolevista olivat muutamat perin kummallisia. Muuan tohtori W., keski-ikäinen nainen, kävi miehenpuvussa ja mrs L. oli tunnettu siitä, että oli pyrkinyt Yhdysvaltojen presidentin-ehdokkaaksi. Nuo liiallisuuksien tavottelijat eivät kuitenkaan häirinneet juhlamieltä. Kaikenlaiset nais-yhdistykset olivat lähettäneet edustajia. Kokouksella oli niin laaja perustus, että jokainen valtiollinen ja uskonnollinen suunta voi lemmekkäästi yhtyä samalla lavalla. Sen lisäksi saapui pitkin kokous-aikaa likeltä ja etäältä tulvimalla vieraita, enimmäkseen naisia, jotka itse toimivat joko naisasian, raittiuden, kasvatuksen, lähetystoimen, sairastenhoidon tai hyväntekeväisyyden alalla.