Mormoonit ovat tehneet kelpotavalla työtä Utahissa. Se muistuu ehdottomasti mieleen, kun katselee ympärilleen jumalanpalveluksen aikana tabernaakkelissa. "Pyhien" muodossa huomaa enin karkeuden, kovuuden ja lujuuden painamat vivahdukset. Rumia, usein eläimellisen raakoja, tylynnäköisiä kasvoja, ruskeita, känsäisiä käsiä, tanakoita vartaloita. Sangen vähän huomaa heissä sitä hienoutta, terävyyttä ja jäntevyyttä, joka muuten on omituista ameriikkalaisissa. Lyhyen, kaksipäiväisen siellä-olomme aikana muistui usein mieleemme Suomen hihhulit. Molemmilla näyttää olevan sama vilpitön usko ja sama ylpeä suvaitsemattomuus toisin ajattelevia kohtaan.
Kirkosta ulos mennessämme kuulimme joka askeleella ympärillämme Tanskan ja Ruotsin kieltä, emme sentään Suomen ruotsia. Eräs nainen katsoi meihin tiukasti ja sanoi ääneen naapurilleen: — kas, kuinka ne tuijottavat meihin! Niin kun emme me, mormoonit, olisi aivan samannäköisiä kuin muutkin ihmiset. — — —
Lopun päivää olimme Garfield Beachissa, eräässä suositussa kylpypaikassa Suolajärven rannalla. Paikallisjunat toivat, minkä ehtivät, kaupungista väkeä, lapsia ja täysikasvuisia, jotka meluten ja riemuiten riensivät järveen, siniset ja punaiset uimapuvut päällään.
Uiminen Suolajärvessä on, näet, niin naurattavaa, että synkkämielisimmänkin täytyy hymyillä sitä katsellessaan. Vesi järvessä lienee maailman raskainta vettä, siinä on 20 prosenttia erinlaisia suoloja. Uiminen siinä on mahdotonta, sillä ihminen kelluu pinnalla aivan kuin korkki pesumaljassa. Koetat miten kiivaasti tahansa, veden sisään vaan et pääse. Katselijain hartaasti nauraessa yrittelee aina joku hypätä tai sukeltaa syvyyteen — turhaan. Raskaat, tummat aallot vyöryvät yrittelijää vastaan ja kohottavat hänet keveästi kuin tomunhiukkasen harjalleen, siellä saat keinutella niiden pehmeillä, joustavilla patjoilla ja katsella kirjavaa vilinää ympärilläsi, katsella kauvaksi, kauvaksi yli tuon merimäisen järvenpinnan. Sananlasku siellä sanoo: "lähetä elämäänsä kyllästynyt Suolajärvelle". Ei olekkaan mitään sen hauskempaa katseltavaa kuin kylpevä seurue siellä.
Mekin liityimme muihin, huomattuamme, että kylpevät mormoonit näyttivät niin hauskoilta ja rauhallisilta ihmisiltä, kuin suinkin vaatia voi. Kuitenkin ojensimme vähän kammoten kätemme eräälle miehiselle "pyhälle", joka pyysi saada auttaa meitä veteen. Vähää ennen olimme nähneet — tai luulleet näkevämme — kuinka hän levottoman kohteliaasti autteli kolmea rouvaa ja jotenkin lukuisaa tenavaliutaa ja tietysti me heti arvelimme, että siinä se hänen haareminsa oli sunnuntaihuvittelulla.
Kylvyn jälkeen on jokainen vedestä tulija näöltään aivan kuin Lothin vaimo, sillä järven suola on kuivunut ihoon ja tukkaan. Sen vuoksi onkin joka uimahuoneessa suihkulaitos, jossa uija ennen pukeutumista huuhdellaan suolattomalla vedellä puhtaaksi.
Suolajärvi tyynenä on auringonlaskussa ja kuutamolla ihmeen ihana. Silloin loistaa järven äänetön, synkkä pinta aivan kuin sula metalli, ja laajalla aavikolla sen ympärillä kimaltelevat lukemattomat pienet suolalähteet ja purot suolahärmeineen, aivan kuin jalokivet vaalean viheriässä kehystässä.
Päivän matkan päässä Utahista, kun tullaan Koloradoon, muuttuvat Kalliovuoret villin, aution näköisiksi. Kaksi runsasta vuorokautta kestää matkustaa paljasta, uhkamieliseltä näyttävää, jylhänkaunista seutua. Rio Grandjoki pujottelee hopearihman näköisenä syvällä, vuoria erottavien kuilujen pohjissa. Tällaisilla jokien uomilla eli soukilla laaksoilla on nimenä "canyons" (johdettu espanjalaisesta sanasta canon) ja Koloradossa, Arizonassa ja Kaliforniassa niitä on runsaasti. Junalla on polkunsa virran oikealla rannalla ja nopean hyönteisen tavalla se mennä livahuttaa vuorijättien varpailla.
Pimeys, kosteus ja kylmyys vallitsevat näissä vinkaloissa, joita vuoret kesät, talvet, yöt päivät, varjostavat. Mutta kummallisia, satumaisia näköaloja saa matkustaja joka silmänräpäys ihailla. Hengitystään pidättäen, yhtämittaisen ihanuuden katselemisesta väsyneenä, tuijottaa hän eteensä. Luonto on raivoomisvimmassaan riistänyt itseltään kaiken kasvillisuuden. Kiveä, paljasta kiveä vaan. Kivi-erämaassa nyt olemme. Monta tuhatta jalkaa korkeat kallioseinät meitä piirittävät synkkinä ja pystysuorina; niiden satumaisiksi veistetyillä huipuilla tanssielee huolettomia, päivänpaisteisia hattaroita. Ilmanrannan rajottavat joka kulmalla kalliot, täällä mustina, kolkosti kiiltävinä ja kosteina. Tuolla loistaa tulipunaisella seinällä ruusunvärisiä ja vaaleita pilkkuja, hallava sammal kajastelee halkeamista. Täällä ovat kalliot tornien, vanhojen kirkkojen näköisiä, luulee näkevänsä niissä muurauslusikan ja moukarin jälkiä.