Ainoa ilahuttava muisto, jonka saimme Ashtabulan suomalaisilta, oli se, etteivät he osottaneet minkäänlaista alammaista nöyryyttä "herrasväelle". Heissä ei ollut jälkeäkään siitä. Tosin olisi tuntunut hauskemmalta tulla hiukan ystävällisemmin vastaanotetuksi, mutta toiselta puolen oli parempi kohdata välinpitämättömyyttä kuin teeskenneltyä matelevaisuutta. He eivät ole kypsyneet siihen vapauteen, joka on kasvattanut ameriikkalaiset vissiin "noblesse oblige"-kohteliaisuuteen jokaista ihmistä kohtaan. Mutta tämä välinpitämättömyys oli sentään itsetunnon itu.
Arvaamattomat seikat estivät meitä käymästä Michiganin ja Minnesotan suomalaisia siirtokuntia tervehtimässä. Ne ovat Suomen siirtolaisuuden pesäpaikat ja niihin kerääntynee paras osa Ameriikkaan tulvivista kansalaisistamme. Ameriikkalaiset arvostelevat ystävällisesti maataviljeleviä suomalaisia, mutta luulevat usein skandinaavilaisia suomalaisiksi. Me seurustelimme usein muutamien Minnesotalaisten kanssa, jotka ihan itsestään johtivat puheen näihin suomalaisiin uutisviljelijöihin, kiittivät heidän ahkeruuttaan, heidän rakkauttaan kotimaahan ja heidän tietojaan siitä. Mainitut ameriikkalaiset kerskuivat mielellään Runebergin, Topeliuksen "Välskärin kertomuksien" ja "Vänrikki Stoolin tarinain" tuntemisellaan; niistä he, näet, kuulivat suomalaisten naapuriensa niin paljo puhuvan.
Pohjoisemmaksi asettuneista siirtolaisista on moni varakas. Niinkuin ruotsalaiset, kuuluvat suomalaisetkin tavallisesti tasavaltaisten puolueeseen, jos heillä jonkinlaisia valtiollisia mielipiteitä on. Enimmäkseen ovat he kuitenkin tietämättömyytensä ja köyhyytensä tähden suljetut pois vaalitaisteluista tai ovat he eri puolueiden asiamiesten käsissä, jotka houkuttelevat heidät äänestämään milloin mitäkin ehdokastansa. Yleensä vallinnee suomalaisten kesken hyvin paljon erimielisyyttä, lahko-suvaitsemattomuutta ja hajaannusta; onpa vielä ivakuva kotimaan kielitaistelustakin ehtinyt tänne asti. Sitä emme kuitenkaan sano omasta kokemuksestamme, vaan olemme sen puhetietä kuulleet, pääasiallisesti niissä valtioissa asuvilta ameriikkalaisilta, joissa suomalaisia siirtolaisia on viljemmältä.
[Kodit ja tavat Uudessa maailmassa.][46]
Ulkonainen järjestys on jotenkin samanlainen melkein joka kodissa, vaikka varallisuussuhteet tietysti ovat hyvin erilaiset. Aamiainen syödään varhain. Ameriikkalaiset ovat hermostunutta, puuhaavaa kansaa. He panevat myöhään maata ja nousevat varhain ylös. Hienoimmissa ravintoloissa aletaan aamiainen kl. 6. Kahdeksan on jo myöhäinen aika. Useimmat syövät puoli 7 ja puoli 8 välillä. Hienon maailman naiset nukkuvat myöhään aamupäivällä, mutta ainoastaan pohjoisimmissa kaupungeissa. Etelämpänä ovat hekin jo varhain ylhäällä kuumuuden takia.
Aamiainen ei ole leikin-asia. Huonoimmissakin hyyrypaikoissa tuodaan pöytään ohra- tai kaurajauhopuuroa, kahvia tai teetä, lämmin, lihasta, tai silavasta laitettu ruokalaji perunoineen ja tavallisesti myöskin lämmintä vastaleivottua leipää. Useimmissa keskisäädyn kodeissa tarjotaan sen lisäksi tattari-, maissi- tai riisijauho-kakkuja, joita syödään voin tai sokurivaahterasta valmistetun siirapin kanssa, sekä munia, hedelmiä ja marjoja. Kuumana vuoden-aikana alkavat varakkaammat aamiaisensa oransseilla tai persikoilla; vähempivaraiset tyytyvät mansikoihin, mustikoihin ja muihin marjoihin; muutamin paikoin syödään, tuoreiden hedelmien sijasta keitetyitä rusinoita, omenia tai luumuja. Ameriikkalainen arvelee, että tämä tapa varjelee hänet monesta vatsataudista, — ja hänen mielipiteenänsä sen tässä mainitsemme. Etelävaltioissa näimme hienojen naisten syövän kaksi tai kolme suurta oranssia ja muita hedelmiä kl. 7 aamulla. — Uudessa Englannissa syödään vanhan tavan mukaan joka sunnuntai-aamu erilaisista jauhoista tehtyä, runsaasti ruskealla siirapilla maustettua leipää, ja ruskeita papuja. Tämän ruokalajin (Boston brown bread and beans) täytyy olla syötäessä tulikuumaa ja samana aamuna valmistettua, oli aamiainen sitte miten varhainen tahansa. Leikkiä laskien sanovat ameriikkalaiset, että uus-englantilainen ei osaisi viettää sabbattiansa jos ei saisi alkaa sitä lämpöisellä leivällä ja ruskeilla pavuilla.
Tietysti täytyy joko emännän tai palvelijan olla varhain liikkeellä saadakseen aamiaisen ajoissa valmiiksi. Muutamat tekevät taikinan jo edellisenä iltana ja leipovat leivät aamulla. Useammat halveksivat kuitenkin tätä tapaa, sillä leipä pääsee helposti happanemaan. He tekevät taikinansa heti noustuaan; suuta ja hiivapulveri, joita joka paikassa käytetään, jouduttavat nousemista. Taikina vanutetaan pieniksi kakkusiksi, jotka kypsennetään pienessä hiili- tai kaasu-uunissa; sellaiset kuumenevat hyvin äkkiä. (Ameriikassa annetaan taikinan ennen kypsentämistä nousta vaan yhden kerran.) Puuro valmistetaan ennen keitetyistä jauhoista eikä siis sekään tarvitse pitkällistä keittämistä; muutamissa kodeissa syödään toisinaan kylmää riisisuurimopuuroa kerman kanssa tai hienoksi survottua leipää, jota sekotetaan maitoon. Lihaa ja perunia ei keitetä tai paisteta niin hyväksi kuin meillä. Se on yleinen tapa, eikä huolimattomuuden seuraus, sillä hienoimmissakin ravintoloissa on perunilla ja lihalla sama, puoliraaka maku. Muuan nuori tyttö pyysi meitä eräänä iltana vanhempiensa luoksi vieraaksi. Heillä ei ollut palvelijaa ja matkalla, hänen kotiinsa mennessämme hän itse osti lihakappaleen. Hämmästykseksemme näimmä saman lihakappaleen puoli tuntia myöhemmin illallispöydässä ja äiti kiitteli tyttärensä huomaavaisuutta.
Päivällinen eli väliateria (lunch) syödään joka paikassa kl. 1 ja on aamiaiseen verrattuna paljoa yksinkertaisempi; siihen kuuluu tavallisesti yksi lämmin ruokalaji tai kylmää lihaa, teetä ja toisinaan hedelmäleivos, joka enimmästi on jo edellisenä päivänä valmistettu. Eräässä kodissa tarjottiin vaan lautasellinen liemiruokaa, rypäleitä ja kupillinen teetä. Kuumuus on luultavasti syynä siihen tapaan. Yhteen aikaan kävimme päivällisellä eräässä kahvilassa, jossa nais-opettajia, ompelijoita ja konttoristeja kävi ruoalla. Useimmat heistä ottivat aina vaan lasin maitoa ja leivoksen tai kahvia voileipien kanssa. Kun kummastelimme sitä, sanottiin vaan: — hyvänen aika, kuka nyt sydänpäivällä olisi nälissään!
Varakkaissa taloissa syödään päivällistä 6 ja 8 välillä. Siihen kuuluu useita lämpimiä ruokalajia. Köyhemmät juovat kl. 6 teetä ja syövät samalla voileipiä ja leivoksia tai marjoja; toisinaan tarjotaan lämmintä ruokaakin tai kylmää paistia, jos päivällinen on ollut kevyt. Mielestämme ei täällä eikä Englannissa pidetä ruokien vaihtelevaisuutta kovin tärkeänä. Samoja ruokalajeja laitettiin usein ja viikon perheessä oltuaan, tunsi vieras jo talon ruokalistan. Mutta oivallisia kasviksia ja hedelmiä on runsaasti.