Meikäläisen mielestä mahtaisi tuollaisen liuman hoivaileminen tuntua jotenkin tukalalta, mutta ameriikatar suoriutuu ihmeteltävän hyvin tästäkin pälkähästä. Harvoin hänessä näkee keikailijan, teeskentelemisen tai oikullisuuden vikaa; tavallisesti hän on ystävällinen, iloinen ja luonnollinen. Usein huomaa amerikkalaisissa perheissä oleskellessaan, jo ensi tai toisena iltana talonväen joukossa nuoren miehen, joka laittaa virvotusjuomia, korjaa särkyneen lukon, pitelee lankavyhtiä kerittäessä, seuraa naisväkeä kirkkoon tai laulajaisiin ja toimii talossa ylipäänsä hyvin tuttavallisesti. Jos kysyt, kuka tuo mr B. tai mr C. on, vastataan sinulle tyynesti, että hän on miss Carolinen tai miss Maryn "beau" ja muita selityksiä et saakkaan. Jos tyttö on hemmoteltu tai oikkuileva, närkästyy hän helposti beaullensa sekä luullotelluista että todellisista välinpitämättömyyden oireista. Silloin hän valvoo kl. yhteen yöllä, kirjoittelee kirjeitä, repii ne heti palaisiksi ja tulee aamiaiselle itkettynein silmin.
Tällaiset tapahtumat lienevät kuitenkin jotenkin harvinaisia, sillä ameriikkaliaisia ei yleensä hentomielisyys vaivaa. Mielestämme on heissä rakkaus- ja avioliittokysymyksissä hyvin paljon talonpoikaiskansan suoraan asian ydintä tähtäävää tokinaisuutta.
Beau-järjestelmä on yhteinen kaikille yhteiskunnan luokille. Palvelus- ja puotitytöllä, ompelijalla, rikkaalla neidillä, jokaisella on beaunsa melkein yhtä varmasti kuin päivänvarjo ja nenäliina. Tietysti voi tämä tapa synnyttää paljokin viattomanlaatuista ja moitittavaakin lemmenleikkiä. Mutta se näyttää kuitenkin soveltuvan ameriikkalaisten luonteisiin ja oloihin. Uusimpien ameriikkalaisten kirjailijain kuvausten mukaan ovat ameriikkalaiset verrattoman hermostuneita, tunne-elämässään ylenmäärin hienostuneita ihmisiä, ja niin kyllääntyneitä, niin välittömyytensä menettäneitä, että uuden, odottamattomasti voimakkaan mielialan valtaan joutuessaan, nautinnokseen purkavat ja jäsentelevät tunnettaan sen mahdollisiin alkujuuriin asti. Arvattavasti tuo kuvaus on todenmukainen, jos sillä tarkotetaan vaan New-Yorkin ja Washingtonin hienonhienoja piirejä, sillä jälkimmäisessä kaupungissa on jo jonkinlainen hovielämäkin huomattavissa. Mutta jos puhutaan kaikista ameriikkalaisista, on se seikka luullaksemme varma, että he eivät tee sellaista vaikutusta eurooppalaiseen. Pikemmin on mielestämme laita niin, että Ameriikan miehillä on laimeammat intohimot ja naisilla vähemmän tunnekuohua kuin vanhan maailman asukkailla. Ainakaan ei siellä huomaa merkkiäkään siitä raskaasta, syvästä, hitaasta ja samalla kuitenkin vaarallisen kiinteästä tunne-elämästä, joka on yhteinen pohjoismaiden kansoille. Ameriikkalaisen tunteet näyttävät paremmin soveltuvan tasaiseen, tyynesti hehkuvaan avioliitonlämpöön, kuin äkkiä leimahtavaan intohimon liekkiin, joka kaikki nielasten kuluttaa oman elinvoimansa.
Kun nuoret sekä koulussa että seuraelämässä kulkevat rinnan, tietävät he naimisiin mennessään jotakuinkin tarkasti, mitä toisiltaan voivat vaatia ja samoin he jotakuinkin tarkasti tuntevat toistensa viat ja vajavaisuudet. Senvuoksi lieneekin aviovaimoilla siellä — samoin kuin talonpoikaisvaimoilla meillä — vähemmän pettyneitä toiveita. Naiset käsittävät paremmin miehiänsä, sillä he eivät ole itkusuista ja hempeätä laatua vaan käytännöllisiä luonnoltaan. Aviopuolisoilla on kumpaisellakin samat harrastukset, sama päämaali. Molemmat he toivovat itselleen hauskaa kotia, jossa voivat olla ystävilleen vierasvaraisia, arvokasta asemaa, hyviä tuloja ja jotain tehtävää uskonnollisella, valtiollisella, kirjallisella tai hyväntekeväisyyden alalla. Luullaksemme ei heissä ole paljon sitä ylen-ihanteellista käsitystä rakkaudesta, joka pohjoismaissa vallitsee mielipiteenä. Mutta sen toteuttamisessa ovat ameriikkalaiset meitä etevämmät. Eräs englantilainen naiskirjailija sanoo: — ameriikkalainen ei rakasta vaimoaan lämpimämmin kuin englantilainen, mutta hän näyttää rakkauttansa paremmin. — Sen vieras heti huomaakin, käydessään ameriikkalaisissa kodeissa sekä ylhäisissä että yksinkertaisissa. Se ystävällinen, luonnollinen huomaavaisuus, jolla ameriikkalainen mies aina kohtelee naista, näyttää kestävän avioliiton kiirastulessakin. Yhtä hommaava, virallinen ja puuhaava kuin ameriikkalainen on työssään, yhtä hellä ja huomaava hän on kodissaan. Ja yhtä käytännöllinen hän on täälläkin. Ihan oikealla ajalla hän ottaa syliinsä kehtolapsen, nostaa paikalleen raskaan kannettavan, laskee alas akkunanverhot tai siirtää tuolin istuttavaksi. Vihellellen hän kantaa keittiöön hiiliä ja puita sormuksilla koristetuilla käsillään, menee korkeasta hatustaan huolimatta vastapäätä olevaan teurastajan puotiin ja tuo lihaa kotiin eikä näytä ollenkaan siltä, kuin tekisi hän, valtijas, sen vaan armosta.
Tietysti arvostellaan tätä seikkaa hyvin erilailla, aina sen mukaan, mikä mielipide arvostelijalla on miehen asemasta perheen-isänä. Muuan saksalainen professori kirjoittaa: — Ameriikka ei ole kristitty maa, sillä siellä ei opeteta vaimoja pitämään miehiään tarpeenmukaisessa kunniassa. Kuulin erään vaimon pyytävän miestään, oppinutta tiedemiestä, menemään noutamaan hänen sormustintaan ylikerrasta, ja surkeinta oli se, — että mies meni!
— Ameriikka on vaimojen paratiisi, — sanoi meille kostein silmin eräs vanha rouva, joka usein oli käynyt Euroopassa. — Ei kukaan osaa olla niin hellä ja hienotuntoisesti huomaava kuin ameriikkalainen aviomies, ei kukaan ole niin lemmekkäästi säälivä. Hän tahtoo tehdä vaimonsa onnelliseksi.
Eräässä pienessä kaupungissa Illinoisin aavikoilla oli muuan kaupungin-osa, jota sanottiin "the sweedtown'iksi" (ruotsalaiskaupungiksi); siellä asui ruotsalaisia tai ruotsalaisten jälkeläisiä. Meille kerrottiin, että kun he ensin tulivat Ruotsista, olivat miehet tavallisesti juoppoja, löivät vaimojaan, eivät pitäneet mitään huolta tulevaisuudestaan ja lukuisat lapsilaumat saivat puolialasti ja taitamattomina olla miten tahtoivat. Vaimot olivat tympeitä, välinpitämättömiä, ilman toimi- ja yritys-intoa. Mutta jo toisessa polvessa voi huomata selvän muutoksen. Nuoret halusivat jo päästä parempiin varoihin, saada siivoutta ja järjestystä kotioloihinsa ja naapureiltaan kunnioitusta; he panivat lapsensa kouluun ja tekivät säästöjä vanhuuden päivien varalle. — Ja suurin erotus — lisäsi kertoja — huomattiin naisten asemassa. He olivat töisevämpiä, vapaampia ja iloisempia kuin heidän äitinsä olivat olleet ja miehet olivat kunnioittavammat ja hellemmät kuin isät olivat olleet.
Lännessä matkustellessamme olimme neljä vuorokautta samoissa rautatienvaunuissa kuin eräs nuori, työväenluokkaan kuuluva pariskuntakin. Vaimo oli hyvin nuori, kalpea ja näytti sairaalta. Heillä oli kaksi lasta; toinen oli kolmen vuotias, toinen 6 viikon vanha. Päivisin oli vanhempi aina isän hoidettavana, ellei tämä ollut polttovaunussa; vaimo hoiti pienokaista, jota imetti. Öisin hoiti isä kumpaakin lasta kello kahteen, jolloin äiti otti pienemmän haltuunsa.
Kun juna ensi päivänä tuli päivällis-asemalle, antoi mies rahakukkaronsa vaimolle, sanoen: — sinä tarvitset voimakasta ruokaa lasta imettäessäsi. Mene sinä syömään päivällistä ravintolaan, minä kyllä syön eväsvakasta. — Vaimo vastusteli, mutta mies otti lapsen hänen sylistään ja sanoi nauraen muille vaunussa olijoille; hän ei uskalla jättää tätä kääröä käsistään, mutta minä en olekkaan mikään huono lapsenpiika, minä. — Joka päivä söi vaimo ravintolassa, mies eväsvakasta. Kun kerroimme tapahtuman eräässä seurassa, sanoi muuan läsnäolevista, eräs pappi, hyvin kummastuneena: — minkätähden tuota oikeastaan kerrotte? Olihan se ihan luonnollinen asia, että vaimon tuli saada voimakasta ruokaa, kun oli hiljan ollut sairaana ja tarvitsi ravintoa kahdelle.
Toinen huomattava ominaisuus ameriikkalaisessa on hänen taipumuksensa oleskella vaimonsa seurassa. Sen huomaa jo Atlantin poikki kulkevilla höyrylaivoilla; 8-10 päivää kestävä matka paljastaa jo monta pientä eroavaisuutta kansojen luonteissa. Saksattaret kokoontuivat pieniin ryhmiin ompelemaan ja lavertelemaan; heidän miehensä istuivat tupakkahuoneessa korttia lyöden tai kävelivät he kannella. Ameriikkalaiset olivat aina vaimoinsa seurassa. Aviopuolisot kävelivät, lukivat, löivät korttia yhdessä, he keskustelivat, tai luki mies ääneen vaimon ommellessa.