Frits ajatteli vain vanhaa seljapuuta ja omaa Doroteaansa. Se pojan-nahjus ei lainkaan halunnut itkeä. Äidin itku ja toruminen ei auttanut; Frits ei tahtonut itkeä. Ja niin tuli ilta, ukko Swart tuli kotiin ja Wittin emäntä sanoi hyvästit. Ja tuokion kuluttua olivat kaikki sängyssä.
Kuu kumotti ikkunasta sisään, ja seinäkello naksutti: tik tak, tik tak!
Swartin emäntä näki kauheaa unta. Kolme isoa, valkoisiin raiteihin verhottua miestä, joilla oli kyynärän pituiset parrat, hyökkäsi Fritsin kimppuun ja vei hänen uuden takkinsa, ja seitsemän sutta söi hänet suuhunsa saappaineen päivineen, eikä se poika-nahjus sittenkään tahtonut itkeä. Ukko Swart taasen näki unta santarmeista, jotka taittuivat häntä niskasta maantiellä ja veivät putkaan—ja Frits, niin, hän näki unta lukkarin Doroteasta.
II.
Seuraavana aamuna läksivät ukko Swart ja Frits sekä ukko Witt ja Kalle kaupunkiin hankkimaan kansliasta »passia ulkomaille». Se maksoi 16 groshenia, ja sen saatuaan kiirehtivät he kotia. Naapuri Swart nimittäin oli sitä mieltä, että matkalle oli lähdettävä kiireimmiten. »Sillä muuten eukko taas sekaantuu asiaan», sanoi hän.
Kotiin tultuaan ukko Swart otti passin esille ja sanoi eukollensa:
»Tässä on nyt passi, ja minä seison siinä kokonaan.»
»Sepä mahtaa olla kaunis kuvaus.»
»Kuules Frits», sanoi ukko Swart, »tules tänne ja lue passi meille. Alun saat jättää lukematta. Ala ulkonäöstä.»
Ja Frits luki.