»Pituus: viisi jalkaa ja yksi tuuma.»
»Se on oikein, se», sanoi Swart tyytyväisenä. »Niin, erittäin pitkä minä en olekaan.»
»Vartalo: sangen r-u-u, sanoo ruu, m-i-i, sanoo mii, k-a-s, sanoo kas, ruumiikas.»
»Äh, mitä sinä mökötät! Ruumiikas, mitä se on? Olenko minä ruumiin näköinen, minä, joka olen lihava ja verevä mies! Sen pitää tietysti kuulua: rumakas»… No, lue eteenpäin!»
»Silmät: harmaat—tukka: punainen…»
»Se on myöskin oikein. Mutta oikein ketunpunainen ei minun tukkani sentään ole, se vivahtaa hieman keltaseen.»
»Ah, isä, kyllä sen lapsikin voi nähdä, että te olette aika ketunpää!»
»Mitä hittoja! Luulenpa melkein, että sinä… Katso sinä vain passiin, poika!»
»Suu: iso—nenä: pieni…»
»Sitä minun pitää mennä ihan peilistä katsomaan. Minä olen aina luullut, että minulla olisi komea nenä ja että se olisi luontevan muotoinen.» Ukko tarkasteli nenäänsä peilistä kaikilta puolin. »Mutta mitä pituudesta puuttuu, sen kyllä leveys korvaa.—Poika, älä naura, vaan lue eteenpäin!»