»Ja minun Kalleni ei saa mennä siihen kirottuun seuraan. Hän ei saa, sen lupaan, ja minähän sentään olen pojan äiti.»
»Anna nyt asian olla, äläkä sano mitään, niin on viisainta. Mutta kun he ovat tulleet takaisin, kas silloin he saavat nähdä toista!»
Kun he olivat ehtineet tehdä tämän sopimuksen, astui Frits huoneeseen. Hän oli ollut kylässä puhelemassa hetkisen lukkarin Dorotean kanssa alhaalla vanhan seljapuun luona. He olivat siellä vannoneet toisilleen ikuista uskollisuutta, ja kun Frits saisi vastaanottaa talon, viettäisivät he häänsä, panivatpa sitten vanhemmat vastaan miten kovasti tahansa. Swartin emäntä ei näet kärsinyt, että näillä kahdella oli niin paljon puhumista toisillensa. Ei hänellä kuitenkaan ollut mitään Doroteaa vastaan, päinvastoin. Dorotea oli kaunis tyttö, ja hänellä oli hyvä ymmärryksen lahja. Sen lisäksi oli hän nokkela neuloja; hän oli aivan äskettäin neulonut Swartin emännälle uuden kapan. Mutta Fritskö ottaisi hänet? Ei! Sillä Dorotea oli liian köyhä. Vaikkapa kääntäisivät hänet ylösalaisin, vakuutteli Swartin emäntä, ei asiasta sittenkään tulisi mitään. Dorotea oli liiaksi paljasjalkainen, ja jos hänen Fritsinsä tahtoisi naida, saisi hän kyllä aivan toisenlaisia tyttöjä kuin Dorotea. Olihan tässä tarjolla kauppias Hahnin tytär ja kestikievarin orpana, mutta lukkarin Dorotea oli liian köyhä!
Frits astui iloisin kasvoin tupaan. Hän ja Dorotea olivat nyt tehneet sopimuksensa; hän oli niin iloinen, niin onnellinen.
Kun Swartin emäntä näki hänen tulevan, sanoi hän:
»Sinä hymyilet, poikaseni, vaikka sinun ennemmin pitäisi itkeä. Kunpa vain tietäisit mitä on tapahtunut.»
»Niin», lisäsi Wittin emäntä, »tässä on kysymyksessä kauheita asioita.»
Ja nyt rupesi äiti kertomaan ja selittämään hänelle asiaa. Eukko oli luullut, että Frits rupeaisi itkemään; mutta Frits kuunteli hänen sanojaan vain puolella korvalla, hänen ajatuksensa olivat vanhan seljapuun ja lukkarin Dorotean luona.
»Onkos kukaan mokomata ennen nähnyt?» puhkesi Swartin emäntä ihmettelemään. »Etkös sinä tuhma poika istu tuossa irvistellen? Minkätähden sinä et itke? Luuletkos, että minä leikkiä lasken? Ja mikä sinua muuten niin huvittaa? Sinä vain nauraa höhötät, kun minä itken katkeria kyyneleitä!»
Ja taas nosti Swartin emäntä esiliinan silmilleen.