»Pitikin hänen päästä vapaaksi sotapalveluksesta!» valitti Swartin emäntä.
»Minä olen neulottanut Kallelle seitsemän uutta paitaa ja uudet siniset housut», ruikutti Wittin emäntä.
»Frits saa uuden takin, ja nyt pitää hänen lähteä Belgiaan, siihen kirottuun paikkaan!»
»Kuules, tiedätkö missä se Belgia on?»
»En, kukapa sen voi tietää? Mutta pitkä matka sinne on, ja siellä on villejä ihmisiä ja ryöväreitä ja susia ja rautateitä. Minua rupeaa ihan värisyttämään kun vain ajattelenkin sitä!»
»Niin, eikös se ole kauheata!»
»Eivätkö ne nyt voisi lähettää poikia johonkin maanviljelyskouluun tässä maassa? Minulla on serkku Kriwitzissä….»
»Niin, sanos muuta! Minun ukkoni on pannut nämä ajatukset sinun ukkosi päähän. He tahtovat vain itse päästä matkustamaan alas Tyroliin tai Puolaan ja kuljeksimaan ympäri pitkin maanteitä.»
»Naapuri kulta … kuules nyt!»
»Ei tässä mikään auta. He ovat nyt kerta saaneet sen päähänsä. Mutta kunhan he kerran ovat palanneet kotiin, niin…»