»Minäpä tahtoisin mielelläni nähdä, kuinka näitten ajopelien laita oikeastaan on», sanoi Kalle lähtien vaunusta. »Saas nähdä, taluttavatko ne uusia hevosia arkkuun», sanoi hän mennessään.
Hän asteli nyt edestakaisin asemasillalla tarkastellen kaikkea, ja hänen juuri miettiessään junan salaisuutta veturi vihelsi ja juna lähti liikkeelle.
Kalle ei siitä hämmästynyt. Hän vain seisoi ja töllisteli suu auki. Hän kuuli Swartin sanovan:
»Heittäydy perään riippumaan!»
Kalle päätti seurata neuvoa. Hän odotti viimeistä vaunua. Ja kun tämä juhlallisesti oli vierinyt ohi, kokosi hän takkinsa liepeet ja läksi juoksemaan junan jälkeen. Mutta se kiiti pois avaraan maailmaan, ja Kalle jäi hengästyneenä katsomaan sen menoa, kunnes se kokonaan katosi näkyvistä.
No, Kalle poikaseni, mitäs nyt aiot tehdä? Siinä sinä nyt seisot kuin härkä vuorella, kynsit korvasi taustaa ja kuultelet mesiäisiä. Sinähän muuten kuulut viisaitten joukkoon. Missä on nyt viisautesi?
Entä Witt ja Swart? He kulkevat huimaa vauhtia ulos avaraan maailmaan.
Swart lohduttelee Wittiä, jonka mieli on taas käynyt murheelliseksi:
»Rauhoitu toki, naapuri! Kyllä Kalle sinut vielä löytää! Ei kestä kauaa ennenkuin hän on matkalla Belgiaan. Hän on pian täällä meidän luonamme. Toinen olisi ollut asia, jos minun tyhmä poikani olisi unohtanut itsensä jälkeen.—Nyt sinä, Frits, istut alallasi, liikahtamattakaan, jotta voin löytää sinut! Vaunut näkyvät pysähtyvän tähän, ja minä menen nyt ulos katsomaan, olisiko Kalle heittäytynyt perään riippumaan, ja samalla saamaan jotain juodakseni.»
Sanottu ja tehty. Swart meni hakemaan Kalle Wittiä, mutta missään ei Kallea näkynyt, ja kun ukko oli saanut tämän asian selväksi, meni hän sammuttamaan janoaan.
Hän näki erään viinurin hääräilevän tarjoilupöydän ääressä.