»Kuulehan, poikaseni», sanoi hän, »annas minulle oikein hyvä likööri!»
»Heti, herra»,—ja viinuri juoksi tilattua tavaraa noutamaan, sillaikaa kun Swart kaiveli taskujaan maksaakseen—mutta hiivatti soikoon!—hän ei löytänyt sopivia pieniä rahoja. Vihdoin sai hän maksetuksi ja aikoi juuri siemaista liköörinsä, kun juna vihelsi.
»Mitä lempoja», huusi hän, »odota nyt silmänräpäys, minä tulen heti!»
Mutta juna ei välittänyt huudosta, vaan kiisi menojaan.
»Tämäpä vasta kaunis juttu», sanoi Swart raapien korvallistaan.
Frits ja Witt matkustivat nyt kahden ulos avaraan maailmaan, kunnes juna taas pysähtyi.
»Nyt en minä enää rupea tässä istumaan», sanoi Frits ukolle. »Matkustakaa te yksinänne Belgiaan, mutta minä nousen tässä pois ja menen etsimään isääni.»
»Frits», sanoi Witt, »ethän toki tahdo jättää minua yksinäni onnettomuuteen?»
Ja hän rukoili Fritsiä jäämään.
Mutta Frits astui ulos ja ovi suljettiin.