No, minä tyhjennän lasin, saan toisen sijaan, ja vieläpä kolmannenkin, ja silloin mieleni käy niin kummalliseksi. Minä menen tarjoilupöydän luokse ja suikkaan hänelle suuta,—kylläs tunnet Kalle Wittin!
'Herra', sanoi hän, 'hävetkää vähän!'
Eikä aikaakaan, niin sain korvapuustin, oikein maiskahtavan korvapuustin, ja samalla joku toinen löi hattuni myttyyn, niin että se painui korvieni yli.
'Mitä', sanoin minä, 'mitä tämä merkitsee?'
Mutta silloin joku kolmas antoi minulle aika kolauksen niskaani, ja sitten alkoivat kaikki huutaa:
'Ajakaa ulos se talonpojan-tolvana!'
Ja niin he heittivät minut suin päin ulos ovesta ja—katsohan vain— repivät toisen liepeen takistani! Se oli jo toinen tällä kirotulla matkalla!—Niin, siinä minä vaivainen nyt istuin. Isäni oli poissa, te olitte poissa ja minä kökötin siinä kuin sammakko liukkaalla jäällä.»
»No siitä älä nyt enää välitä, Kalle», sanoi Frits, »mutta nyt meidän täytyy saada selko Henrikistä, jotta saamme yösijan hänen luonaan.»
»Aivan niin, mutta poiketaanpas ensin tuonne sisälle. Siinä on kinkku ikkunassa ja sinne minä tahdon mennä, sillä olen nälissäni kuin susi; en ole syönyt mitään koko päivänä.»
He menivät sisälle, ja Kalle söi kuin hengen edestä, ja hyvä baijerilainen olut vain kartutti hänen ruokahaluansa. Frits söi myös halukkaasti, eikä aikaakaan, niin olivat he unohtaneet päivän vaivat ja vastukset.