»Kyllä, isä», sanoi Kalle, ja sitten hän nosti takkinsa liepeet ylös ja lensi kirjavana kuin tiklivarpunen rahoja noutamaan.
»Se Kalle se on sentään reipas poika», sanoi lukkari. »Lyönpä vetoa, että hän löytää avaimen. Siitä pojasta teillä on iloa, ja niin kauniisti hän osaa puhuakin, aivan kuin kirjasta lukisi.»
»Niin», sanoi Swart. »Se on aivan totta. Mutta minun tyhmä poikani istua kököttää vain kuin karhu tahi vanha kilipukki ja tuijottelee osaamatta suutaan avata, aivan kuin pitäjänvoudin Mari.—No, pöllöpää, mitä sinä nyt tuijotat? Vaikka minä sanoisin hänelle senkin seitsemän kertaa missä Belgia on, ei hän sittenkään sitä tietäisi.»
»Se ei olekaan niin helppoa», sanoi lukkari, »eipä sitä voi häneltä vaatiakaan. Täältä Alt-Strelitziin hän kyllä voisi osata, mutta sieltä ei osaaminen enää olisi niinkään helppoa. Voin teille antaa ainoastaan sen neuvon, että ajatte aina oikealle. Jos ajaisitte vasemmalle, voisi sattua, että tulisitte suoraan Venäjälle.»
»Se olisi kamalaa», sanoi ukko Swart.
»Taikka Itävaltaan», jatkoi lukkari, »taikka Puolaan taikka kenties
Taka-Pommeriin.»
»Mutta tiedättekö tuon aivan varmasti, lukkari?» kysyi Swart.
»Olipa sekin kysymys», sanoi lukkari pudistaen päätänsä epäilyksen johdosta. »Te saatte asettaa minut mihin tahansa, te saatte sysipimeänä yönä asettaa minut synkkään korpeen, ja panenpa vaikka kuinka suuren vedon, että löydän tien, kun minulla vain on kartta mukanani. Sitähän minun täytyy lapsillekin opettaa.»
»Jaa, jaa, Swart», sanoi Witt. »Luulenpa, että lukkari on oikeassa. Mutta sanokaapas, lukkari, tulemmeko me nyt matkustamaan laivallakin yli aavan veden?»
»Äh, aina sinä hourit siitä vedestä», sanoi Swart närkästyneenä. »Eilen et mistään muusta puhunut. Missä se aava vesi sitten olisi? Sen on vain se tyhmä reistraattori pannut sinun päähäsi. Mistäpä hän tällaisia seikkoja tuntisi.»