»Niin, kyllä täytyy myöntää», sanoi ukko Swart ukko Wittille, »että ylpeä oli lukkari.»
Ja Swart tönäsi samalla Fritsiä niskaan.
»Sakramenskattu poika, etkös tahdo istua suorassa!»
»Niin», sanoi lukkari, »tulee aina olla niin suora ja kankea kuin seiväs, ja sitäpaitsi teidän tulee olla rohkea ja iloinen ja esiintyä uljaalla ryhdillä. Kun teitä kohteliaasti puhutellaan, tulee teidän myös olla kohtelias, erittäinkin sotaväkeä kohtaan. Te olette esimerkiksi tanssiaisissa. Silloin tulee joku aliupseeri ja sanoo: 'Kirottu mies, minä tahdon tanssia teidän daaminne kanssa!' No, erittäin hauskaa tuo ei ole, mutta ei auta! Teidän täytyy kumartaa ja sanoa: 'Palvelukseksenne, herra korpraali, se tuottaa minulle suuren ilon!!' Ja samassa te huudatte niin lujaa, että kaikki kuulevat: 'Viinuri! Viinuri! kaksi lasia väkevää likööriä!' Kun hän sitten tuo teidän daaminne takaisin, sanotte te ujostelematta: 'Suuresti kiitollinen! Tämä on ollut minulle suuri huvi ja minä olen rohjennut tilata tänne kaksi lasia likööriä.' Saatte nähdä, että hän juo ne. Mutta ottaakseni toisen esimerkin. Otaksun, että te astutte johonkin kahvilaan tai muuhun ravintolaan ja siellä tulee joku porvari luoksenne, sanoen: »Suokaa anteeksi, kunnioitettava herra, te ehkä ette ole tuttu täällä…?» Silloin te oikaisette vartalonne, pistätte molemmat kädet housuntaskuihinne, asetutte hänen eteensä, tirkistätte häntä suoraan päin silmiä ja sanotte suurellisesti: »Mitä? Mitä te tarkoitatte? Ja…»
»Ptruu! äsh! noh! Juhani!» huusi ukko Witt, »pysäytä vähän!»
»Mikä nyt?» kysyi Swart. »Miksi pitää hänen pysäyttää?»
»Minä luulen, että olen pudottanut tupakkakukkaroni», sanoi Witt. »Se oli minulla vielä aivan äsken, ja nyt se on poissa.»
»Mutta mitä tämä nyt on?» sanoi Swart. Sinä et lainkaan huolehdi tavaroistasi, vaan istut kuin unessa. Emme me tällä tavoin koskaan tule Strelitziin. Pidä toki tavarasi koossa äläkä torku. Hypätkää alas», sanoi hän Kallelle ja Fritsille, »ja lähtekää hakemaan sitä.»
Vankkurit pysähtyivät, Kalle ja Frits hakivat tupakkakukkaroa, ja lukkari aikoi juuri jatkaa keskeytynyttä esitelmäänsä sekä antaa vielä muutamia hyviä neuvoja, kun samassa neljän ruskean hevosen vetämät herrasvaunut ajoivat lentävää vauhtia heidän ohitsensa. Tämä nyt itsessään ei ollut mitään erikoista, mutta varsat tuskin ehtivät nähdä vaunut ja neljä vierasta hevosta, ennenkuin pyöräyttivät häntänsä ilmaan ja läksivät laukkaamaan niiden jälkeen.
»Katsokaas varsoja—ptruu!» huusi Swart ja Juhani kiljui: »Ptruu! Ptruu!»—itse ukko Wittkin rupesi huutamaan: »Ptruu! Ptruu!», mutta siitä ei ollut apua. Silloin ukko Witt ja ukko Swart hyppäsivät alas vankkureista ja lähtivät juoksemaan varsojen jälkeen. Tästä varsat eivät kuitenkaan välittäneet, vaan juoksivat kuin mehiläisparven ahdistamina. Juhani viskasi ohjakset lukkarille ja läksi hänkin juoksemaan varsojen jälkeen, ja niin he lensivät kaikki eteenpäin kuin tulta pakoon, sillävälin kun lukkari tyytyväisesti muhoillen istui eväskorien keskellä ja katseli kilpajuoksua. Mutta hänen ilonsa ei tullut pitkäikäiseksi. Tammat vankkurien edessä rupesivat heristämään korviansa, ja ennenkuin lukkari osasi aavistaakaan, ne jo karkasivat toisten jälkeen. Nyt alkoi lukkarikin huutaa: »Ptruu, so so, Liisa, noh!» Mutta pahaksi onneksi putosi häneltä toinen ohjas, ja tammat juoksivat nyt täyttä lentoa lukkarin hyppiessä eväiden keskellä ja toisinaan kiljahtaessa: »Ptruu, no, noh!»