Mutta nyt—nyt oli kaikki toisin.
Kun Dorotea eilen kulki läpi kylän, tuli Swartin emäntä häntä vastaan. Dorotea tervehti ystävällisesti, mutta eukko käänsi hänelle selkänsä eikä vastannut sanaakaan. Dorotea oli vähällä itkeä ajatellessaan tuota tapaamista.
Surullisena otti hän virsikirjan käteensä, otti arkusta huivinsa, joka oli ensimäinen, minkä hän itse oli ansainnut, ja joka senvuoksi oli hänelle niin rakas. Sitten hän meni lieden luo katsomaan, paloiko valkea oikein, ja tämän tehtyään hän meni avaamaan ovea Ilolle, joka raapi ovea haluten päästä ulos juoksentelemaan, ja haukkuen riensi koira pois lasten luo.
Dorotea meni kirkkoon. Kuinka maailma tänään oli kaunis! Kuinka ihanat olivat puutarhat ja pellot, joilla kukkaset ja lehvät kilvan levittäysivät auringon suudeltaviksi. Koko luonto näytti olevan sunnuntaivaatetuksessa. Siinä oli kylä viheriäin puiden suojassa, tuolla söivät lehmät paksussa ruohostossa, täällä aaltoili vilja vienon tuulenhengen käydessä, kaikki oli niin raitista, tuoretta ja juhlallista. Elämä on ihana! kaikui näkymätön soitanto hänen ympärillään ja hänen sydämessään, elämä virtasi häntä vastaan kukkaskedoilta ja hiilakkaan siniseltä taivaalta. Kaikki oli hiljaista ja odottavan rauhallista, juuri kuin kirkossa silloin kun pappi alkaa saarnata.
Pois hälveni Dorotean suru.
Hänestä tuntui kuin olisi hän vielä ollut lapsi, ja istunut kirkonmuurin takana, jossa auringonpaiste levisi yli hiljaisten hautain; hänestä tuntui kuin olisi hän istunut viheriällä kukkanurmella itsekseen, lukenut lapsenvärssyjään, laulanut kilpaa lintujen kanssa tai iloisen karitsan tavoin juossut ympäri ketoa kooten kauniita kiviä tai poimien kukkia seppeleeksi tai kuin olisi hän katsellut ylös sinitaivaan korkeuteen, jossa valkeat pilvet vaeltelivat.
Kuinka onnellinen hän oli!
Hän oli melkein unohtanut olevansa matkalla kirkkoon, hän oli vähällä heittää virsikirjansa perhosen jälkeen, joka lensi hänen ohitsensa, hän oli niin onnellinen ja iloinen; hän oli melkein kuin lapsi ajatuksiltaan ja mieleltään.
Silloin tuli Swartin emäntä tietä pitkin kädessään virsikirja ja nenäliina.
Kun Dorotea näki hänen tulevan, meni hän häntä vastaan ja sanoi ystävällisesti: