Kun hän tuli kotiin, oli navetan ovi auki ja hanhet olivat päässeet ulos pihalle; keittohuoneen oven edessä oli ämpäri, jonka paikka hänen mielestään ei ollut siinä, ja lantarattaat eivät myöskään olleet oikealla paikallaan. Mutta rajuilma puhkesi vasta hänen saapuessaan porstuaan ja kohdistui ensinnä karjapiikaan.
»Kuinka monta kertaa minä olen sanonut sinulle, ettet sinä saa laskea hanhia ulos!» sanoi emäntä ja hyökkäsi kuin salama piian niskaan.
Sitte tuli sisäpiian vuoro.
»Eikö meillä ole tarpeeksi rikkinäisiä ämpäreitä? Pitääkö tuonkin tuolla seista ulkona, jotta senkin vanteet kalisevat irti? Jos vielä kerran jätät sen sinne, niin kyllä sinut opetan!»
Juhani onnekseen ei ollut kotona; muuten olisi hänkin saanut kelpo löylyn.
Kun emäntä näki, ettei enää ollut saapuvilla ketään, johon hän olisi saattanut kiukkunsa purkaa, meni hän sisälle tupaan.
Hänen sappensa kuohui.
Pappi oli tänään saarnassaan puhunut ylpeydestä, rikkaudesta, rahoista ja senkaltaisista, ja koko ajan oli hänen katseensa suunnattuna Swartin emäntään päin, niin että tämä luuli seurakunnankin rupeavan katselemaan häntä. Vähällä oli, ettei hän lähtenyt pois koko kirkosta kesken saarnaa.
Hänen tätä kaikkea ajatellessaan kolkutti joku hiljaa ovelle.
»Astukaa sisään!» huusi hän.