Ovi aukeni ja sisään astui pastori.
Nytpä tuli eukolle kiire! Hän niiasi syvään ja rupesi kiireesti pyyhkimään vyöliinallaan vieraalle tuolia.
»Kyllä se jo kelpaa», sanoi pastori. »Minä tulin kysymään teiltä, mitä elämää te piditte kirkon oven edessä tänään?»
»Elämää? Kirkon oven edessä?» ihmetteli eukko. »No se nyt ei ollut mitään. Minä vain sanoin lukkarin, Dorotealle, ettei hän voi saada Fritsiä sulhasekseen ja ettei hän ole kyllin hyvä tullakseen sen pojan vaimoksi.»
»Olkoonpa nyt vaikka niinkin», sanoi pappi, »vaikka minä tosin olen vakuutettu siitä, että te ette mistään voisi saada parempaa miniää. Mutta minä en olekaan tullut tänne puhemiehenä, vaan vallan toisissa asioissa. Minä tahdon puhua teidän kanssanne siitä metelistä, jota te piditte kirkon ovella tänään ja sanoa teille, että jos sellaista tapahtuu vielä kerran, niin asiasta tulee täysi tosi. Ettei niin vanha ihminen kuin te voi olla häiritsemättä pyhärauhaa!»
»Jaa, siitä minä en välitä vähääkään», puuttui eukko puheeseen. »Mitä minä olen sanonut, sen minä olen sanonut, ja sen minä sanon sata kertaa. Poika ei tule saamaan häntä, ja jos minun ukkoni antaa houkutella itsensä suostumaan siihen, niin minä otan hänestä eron vielä vanhoilla päivilläni!—Niin.—Voi, voi, sentään, herra pastori, kuinka minulla on raskaat päivät! Minun on hoidettava koko talo,—ja mitä apua minulla on miehestäni? Hän kuljeksii ympäri maailmaa, ja minä olen yksinäinen, hyljätty vaimo-raukka!»
Hän nosti vyöliinan silmilleen ja itki hetkisen. Kun hän sitten oli ehtinyt vähän talttua, kertoi hän papille kaikista kärsimyksistään, aina siitä alkaen kun hän makasi ensimäisessä lapsivuoteessaan näihin päiviin saakka; mitä hän oli sanonut, ja mitä ihmiset olivat sanoneet, ja mitä hänen äitinsä oli sanonut kun Swart nai hänet, mitä rovasti-vainaa oli sanonut ja kuinka hänen isänsä oli ollut vastaan ja mitä hänen anoppinsa sisar oli sanonut ja mitä lukkari oli sanonut ja hän itse sanonut ja mitä koko maailma sanoi.
»Ja herra pastori», lopetti hän puheensa, »minä en anna suostumustani; raha tahtoo rahaa.»
»Minä olen jo kerran sanonut teille, etten ole tullut tänne kosimaan teidän poikaanne, mutta koska te nyt olette itse perinpohjin seulonut sitä asiaa, niin tahdon teille sanoa suoraan, että te keitätte itsellenne huonon rokan. Te tahdotte kiusata poikaanne niin kauan, kunnes hän nai teidän tahtonne mukaan, ja kun sitten häät ovat ohi ja te miehinenne olette eläkkeellä nuorten luona, niin tulette saamaan silmänne auki ja näkemään, mitä te tällä oikeastaan voitatte. Rauhan ja yksimielisyyden sijasta on teillä riitaa ja eripuraisuutta, ja kun lapset tappelevat, niin kyllä te nämä minun sanani tosiksi uskotte. Te ette saa ainoatakaan levollista hetkeä, ja te saatte lihan sijasta tyytyä luihin! Silloin te kyllä tulette minun luokseni valittaen: »Voi herra pastori, mitä pitää meidän tehdä? Meidän miniämme on oikea peto; ei hän tahdo antaa meille ruuanpalaakaan, vaan ajaisi meidät maantielle, jos voisi.» Silloin minä muistutan teitä rahoista.—Miettikää siis asiaa niinkauan kun vielä on aikaa. Miettikää tarkoin! Hyvästi, emäntä!»
»Hyvästi, herra pastori!—Niin, se on kyllä totta—se on niinkuin se on eikä minun ukkoni välitä mistään. Ei hän koskaan sano sanaakaan.»