Ja Swartin emäntä niiasi niin syvään kuin voi ja saattoi pappia ovelle.
»Hyvästi herra pastori!»
Tuskin oli pappi ehtinyt pihalle, ennenkuin eukko rupesi kiukkuisena astumaan edestakaisin tuvassa.
»Tämäpä vasta merkillistä! Eikö tässä asiassa minulla olekaan suunvuoroa, vaikka on kysymyksessä minun ainoa lapseni? Kyllä se vielä nähdään! Tuommoinen pappi tahtoo sekaantua minun asioihini mokoman lukkarin sikiön vuoksi! Se tyttö ei koskaan saa minun poikaani. Ennen saavat kääntää minut ylösalasin!»
Näin astuskeli hän jonkun aikaa ympäri huonetta, itsekseen toruen ja puhkien. Hän istahti väliin tuolille ja nousi taas ylös; hän avasi oven ja katsahti ulos pihalle, sitten hän taas sulki oven. Hän ei saanut lepoa eikä rauhaa ja hänen sisunsa kuohui yhä enemmän.
»Ei!» huusi hän viimein, »se tytönluuska ei koskaan saa minun poikaani; ennen saavat kääntää minut ylösalasin!»
Hän veti henkeä jatkaakseen:
»Ja vaikka tähdet putoisivat alas taivaalta, ei hän sittenkään saa minun poikaani! Ennen saavat kääntää minut ylösalasin!»
Maltahan, Swartin emäntä! Voi kyllä tapahtua, että sinut käännetään ylösalasin!
Kun kello oli viiden paikoilla, ei hän enää voinut pysyä aloillaan, vaan juoksi ulos keittiökasvitarhaan. Siellä kasvoi hirveästi rikkaruohoja.