Eukko otti vielä askeleen—ja loiskis veteen!
»Auttakaa! auttakaa! Herran tähden, auttakaa!» huusi hän ja koetti pulikoida rantaan.
Siinä potkiessaan ja rimpuillessaan tuntui hänestä kuin joku olisi saapunut paikalle ja juossut veteen.
Niin kävikin.
Kun lukkarin Dorotea oli ulkona lypsämässä, kuuli hän eukon hätähuudon. Hetkeäkään epäröimättä hän juoksi veteen, piteli toisella kädellään pajun oksasta ja tarttui toisella eukon hameeseen pitääkseen häntä veden pinnalla.
Hän huusi apua, ja pitäjänvouti tuli ja veti Swartin emännän kuivalle maalle.
Siinä hän nyt makasi ruohikossa kuin kuollut, voimatta liikuttaa ainoatakaan jäsentä. Suurella vaivalla saatiin hänet kannetuksi kotiin, jossa hänet laskettiin sänkyyn.
XII.
Vihdoin hän avasi silmänsä ja näki Dorotean hyörivän ympärillään lämmittäen kiviastioita pantaviksi hänen jalkainsa alle ja keittäen hänelle kamomilliteetä.
Huhu, että Swartin emäntä oli pudonnut puroon, oli salaman nopeudella levinnyt ympäri kylää, ja kaikki kylän naiset tulivat nyt katsomaan, oliko huhussa perää.