»No, istu sitten, Kalle!» sanoi Swart.
Kalle istui ja Swart saneli hänelle, mitä hänen piti kirjoittaa, ja kun hän oli lopettanut, sanoi Swart:
»Kas niin, poikani! No, lues nyt, mitä olet kirjoittanut!»
»Hellästi rakastettu vaimo!» luki Kalle.
»Niin nimitän minä häntä aina kirjeissäni», sanoi Swart.
»Me olemme täällä ja olemme kaikki tyyni terveet, ukko Witt ja Kalle ja minä ja myös meidän lapsemme. Ja me olemme kaikki hyvällä tiellä. Ja katso emäsian perään, ettei se pääse syömään porsaitaan. Ja pidä silmällä myös toisia sikoja. Ja anna väen niittää alaniityllä. Ja me olemme nyt Berlinissä ja olemme kaikki tyyni terveet ja jäämme tänne huomiseksi ja olemme suoneet itsellemme lepopäivän, sillä täällä on herramaista olla ja paljon huveja. Ja talot ovat korkeita. Ja te kai olette kaikki terveinä.
Sulle kuuluu sydämeni asti kuoloon,
Jaakko Swart.
Torstaina jälkeen helluntain 1800 ja viisikymmentä neljä.
Jälkikirjoitus.