"Se tulee sinun tehdä, Kaarlo, semminkin kun vanha Mooses ei likimaillekaan ole miesten pahimpia. Nyt minä tahdon ehdotella sinulle ohjelman tämän päivän retkillemme: me menemme nyt yhdessä Reksoviin takasin ja olemme siellä päivällisellä, iltapuolella pitää nuoren Jokkumin valjastaa hevonen, ja sinä tuot pienokaises Gürlitziin, ajat sieltä kaupunkiin ja tulet illalla minun luokseni Warnitziin ja viivyt siellä yötä, ja voit sitte jo seuraavana aamuna mennä Pümpelhageniin, koska herra kamarineuvos odottaa sinua mitä pikemmin tulevaksi".
"Oikein", sanoi Hawermann, "niin pitää tehdä".
He tulivat perille, päivällistä syötiin ja Bräsig kääntyi nuoreen
Jokkumiin kyyti-asiassa. — "Sehän on selvä", huudahti rouva Nüssler.
— "Niin, sehän on selvä", sanoi Jokkum ja menipä vielä itse ulos
toimittamaan valjastamista.
"Kaarlo", sanoi Hawermannin sisar, "minun rakas veljeni, kuinka mielelläni, kuinka herttasen mielelläni…! Sinä tiedät asian laidan, Bräsig on sen kyllä sinulle sanonut. Mutta, Jumala nähköön, kotirauhan tähden! Älä kumminkaan luule, että Jokkum ajattelee toisin kuin minä; hänessä ei ole vaan miestä mihinkään ryhtymään ja hänen on vaikea saada sanoja suustansa. Mutta minä tahdon käydä sinun lastasi katsomassa, juuri kuin olisi se omani, vaikka se pastorin luona ei ole tarpeesen".
Vaunut vierivät portaiden eteen.
"Mitä vietäviä!" huudahti Bräsig, "nuori Jokkum, olethan pannut parhaimpasi, nuo vanhat, keltapyöräiset vaunut!"
"Niin, herra", sanoi Kristian, joka istui edessä kuskina, "kun vaan eheällä nahalla pääsisimme näillä ramuilla kotia, sillä ne ovat pahanpäiväisessä kunnossa ja nuo vanhat pyörät huljuvat ja tuljuvat kuin hamppuloukut".
"Kristian", sanoi Bräsig, "sinun pitää ensin ajaa kylän lampeen ja sitte Gürlitzin puroon ja ennen Rahnstädtiin tuloasi konnalammikkoon, että nuo ravistuneet pyörät turpoovat".
"No, siitäpä tulee oikea meriretki", sanoi Kristian. — Kun Hawermann oli jäähyväiset sanonut ja hänen pieni tyttönsä istui vaunuissa, tunkihe nuori Jokkum semmoisella vauhdilla läpi seuran, että kaikki väistyivät hämmästyen pois tieltä ja hänen vaimonsa huudahti: "Mikä nyt on?" — "Se!" sanoi Jokkum ja pisti pikku Liisan kouraan naulan "Tunnustusta", sillä muuta hän ei polttanut; mutta sitä se oli ainoastaan ulkopuolelta, sillä kun Hawermann kääryä likemmin tutki, löysi hän siitä ison nisuleivän palasen, jonka nuori Jokkum oli käärinyt tupakkapaperiin, kun ei muuta sattunut saatavissa olemaan. — Ja niin lähdettiin.
Kristian noudatti tarkasti neuvoa lammen ja puron suhteen; Gürlitzissä jätettiin pienokainen uuteen kotiinsa, ja ikinä en tahdo siitä muuta kertoa, kuin että se pieni, sievä tyttö, suudelmilla ja taputteluilla vastaanotettuna, kulki kädestä käteen ja viattomassa tietämättömyydessään näytti hyvin mieltyvän noihin vieraisin ihmisiin. — Hawermann ajoi Rahnstädtiin Mooseksen luo.