"On, herra, ja ihmiset sanovat, että hän aikoo mennä taas naimisiin
Kählertin lesken kanssa".
"Vai niin? vai niin? Vai sitä sanovat ihmiset. — Nyt saat sinä mennä", ja pormestari käveli edes takasin ja arveli aprikoi päässään, ja asettui sitte seisomaan Hawermannin eteen ja sanoi: "Merkillinen yhteensattumus todellakin: se on saman vainion erotettu mies, jota me jo kerta ennen tässä asiassa tutkimme; te muistatte kai, sama vaimo, joka silloin sanoi muka löytäneensä tanskalaisen kultarahan".
Hawermann ei sanonut mitään, pelko ja toivo taistelivat liian rajusti hänen rinnassaan. Pormestari soitti taas kelloa, Wiikka tuli uudestaan: "Wiikka, meneppä teurastaja Krügerille ja pyydä häntä tulemaan minun luokseni pikimmältänsä". — Wiikka meni, ja pormestari sanoi Hawermannille: "Herra pehtori, nämä ovat kaikki vielä hyvin epävarmoja merkkejä, mutta mahdollista kyllä, että niistä vielä saadaan lujempi syytöksen peruste; minä voin sentähden antaa teille vaan vähän toivoa. Mutta vaikkemme mitään varmuutta asiassa saisikkaan, mitä vahinkoa siitä? Kukaan järjellinen ihminen ei teitä epäile. Oikealla mielipahalla olen nähnyt, että te olette panneet tämän niin perättömän epäluulon sydämellenne. Mutta nyt on minun pyytäminen teitä, että menette pois; ihmiset pitävät teitä kumminkin jollakin tavoin asiaan kuuluvana. Olkaa kuitenkin tykkönään vaiti asiasta ja toimittakaa niin, ettei Kurz eikä Bräsigkään siitä mitään hiisku. Niin — jaa — niin, se käy laatuun! — pehtori Bräsigin voitte lähettää huomenna kello 9 minun luokseni".
Hawermann meni, ja teurastaja Krüger tuli.
"Hyvä herra Krüger", sanoi pormestari, "minä olen pyytänyt teitä tulemaan että antaisitte minulle tietoja muutamista asioista. Teidän talossanne asuvat kai Kählertin leski ja kankuri Smidt?"
"Niin, herra pormestari, he asuvat pihanperäisessä rakennuksessa".
"Niinkuin olen kuullut, aikoo kankuri Smidt naida Kählertin lesken? Mutta tietääkö Kählertska, että on kaikenlaisia laillisia esteitä olemassa Smidtin uudestaannaimista vastaan?"
"Aa, herra pormestari; minä en tiedä siitä mitään; minä en ylimalkaan välitä mitään muiden ihmisten asioista; mutta te tiedätte kyllä — naisväki! — kun naiminen on tekeillä, niin hyörivät he kuin mehiläiset ja kantavat uutisia taloon — niin, herra pormestari, älkää panko pahaksi, minun vaimoni ei ole tietysti muita parempi, ja hän tuli muutama päivä sitte ja sanoi, että asiassa oli sen verran perää, että Kählertska kaikin mokomin tahtoi, mutta kankuri ei tahtonut. Ja Kählertska on sanonut Borchertskalle, että hän jo toista vuotta on keittänyt ja pessyt kankurille ja että nyt jo oli aika, että hän tekisi asiasta toden; mutta siihen oli vaan kankurin erotettu vaimo, se naaras, syynä, sillä hän juoksentelee kankurin luona yhä, että kankuri naisi hänet uudestaan. Mutta jos Smidtska vielä kerran tuli, niin uhkasi Kählertska lyödä häneltä sääret poikki, ja kankuri saisi itse keittää ruokansa ja pestä poukkunsa".
"Kählertin leski mahtaa olla ihan hullu", ennätti pormestari sanomaan, "pyrkiessänsä sen miehen kanssa naimisiin. Onhan leskellä vielä sen verran varoja, että hän tulee jotenkuten toimeen, mutta Smidtillä ei ole mitään muuta kuin kangastuolinsa; se tuli kyllä ilmi silloin, kun avioliitto purettiin".
"Niin, semmoinen oli kyllä laita silloin. Mutta näettehän, herra pormestari, minä en juuri siitä välitä. Jos hyyryläinen maksaa hyyrynsä, en huoli minä hänestä sen enempää, ja sen on kankuri aina tesmälleen rehellisesti tehnyt, ja on vourannut vielä — siitä on kai noin vuosi sitte — minulta viereisen, pienen kamarin lisään, ja minun vaimoni sanoo olleensa siellä Kählertskan kanssa ja siellä oli kaikki niin kaunista, komea sohva ja tauluja seinässä".