"Se on se mies", sanoi Stolpen seppä, "jonka väki käy meillä penikulman päässä kerjäämässä".
"Joilla ei ole vaatetta yllä", huusi räätäli Brandt Jarmenista, "ja joiden täytyy tehdä työtä, juhlatakki päällä".
"Niin", lisäsi nauraen seppä, "se on se mies, joka on niin iloissaan siitä, että hänen väkensä käyttää työnteossa hienoja verkatakkeja, kun eivät voi hankkia itselleen liinaista nuttua".
Avisioninpitäjä oli kavahtanut ylös ja käynyt likemmäksi talon omistajaa, joka hävyttömimmällä uhkamielisyydellä kuulteli näitä pilkkapuheita: "Jumalan tähden, herra Pomukkelskopp, kuinka te voitte semmoista sanoa!"
"Niin", lausui eräs hänen seuralaisistansa, joka oli tullut ratsastaen hänen kanssansa, "kansa on oikeassa! Sinun pitäisi hävetä! Hyi! Sinä tahdot vielä häpäistä miestä, joka mielellään antaa kaiken omaisuutensa, tyydyttääksensä sinua, ja jonka huomenna on lähteminen typityhjänä mailmaan mieron tielle!"
"Ah, Jumalani", sanoi avisioninpitäjä, "jospa siinä olisi kaikki! Mutta eilen kuoli myös hänen vaimonsa ja lepää nyt viimeisellä vuoteellaan, ja tuolla hän nyt seisoo pienokaisensa kanssa, ja mitä toiveita on enää miehellä?"
Murina kulki nyt kansasta herra tilanomistajan omaan seuraan, eikä kauvan viipynyt, niin jäi hän yksin siihen hevosensa kanssa, hänen seurakumppaninsa olivat siirtyneet syrjempään hänestä.
"Kuinka minä voin sitä tietää", sanoi hän häpeissään ja pahoilla mielin ja ratsasti pois kartanolta; ja nuo pienet kavalat silmät sanoivat rehentelevälle ylpeydelle: veikkonen, tällä kertaa pistimme päämme pussiin.
Avisioninpitäjä kävi Hawermannin luoksi: "Herra Hawermann, teillä oli jotakin minulle sanottavaa?" — "Niin — niin", vastasi Hawermann ikäänkuin ihminen, joka hirmuiset tuskat kärsittyänsä taas tulee tunnollensa, "niin, minä pyytäisin teitä myymään pois myös ne kalut, jotka laki sallii minun pitää, sängyn ja ne muut tähteet". — "Aivan kernaasti; mutta huonekaluista on maksettu huonosti, ihmisillä ei ole rahoja, ja jos jotakin myydä tahdotte, olisi parempi että myisitte niitä vähitellen." — "Siihen ei minulla ole aikaa, ja minä tarvitsen pikkusen rahoja". — "No, jos niin tahdotte, niin panen minä kalut huudolle", ja avisioninpitäjä meni toimiinsa.
"Hawermann", sanoi arentimies Gert, joka ratsastajain seurassa oli paikalle tullut, "te olette yksinänne täällä kovan onnenne kanssa, tulkaa minun luokseni pienen tyttösenne kanssa ja viipykää meillä joku aika, minun vaimolleni olisi se suureksi iloksi". — "Kiitoksia paljon hyvästä tahdostanne; minä en voi minulla on vielä vähän täällä toimimista".