"Jos eivät ne haisekaan ihmisten edessä, niin haisevat ne Jumalan edessä; mutta ihmiset huomaavat myös niiden haisun, se tahtoo sanoa, kunnialliset ihmiset; mutta Pomukkelskopp ja notarius eivät sitä haista, sillä heistä on niiden haju mirhami ja pyhä savu".
Taavetti aikoi jotakin sanoa, mutta samassa koputettiin ovelle.
"Mitä nyt?" kysyi Taavetti.
Vanhus oli hiljaa; nyt koputettiin uudestaan, mutta kovemmin.
"Taavetti, mene aukaisemaan ovi".
"Mitä? Näin myöhäiseen?"
"Taavetti, aukaise ovi! Kun minä olin nuori ja matkailin pitkin maata, laukku selässä, koputin minä usein ovelle, ja minulle avattiin, nyt olen minä tullut vanhaksi ja seison taas oven edessä ja olen koputtava ja Abrahamin Jumala on sanova: laske Mooses sisään, hän on ihminen! Hän, joka koputtaa on myös ihminen. Aukaise ovi, Taavetti!"
Taavetti meni ja Hawermann astui sisään. "Taivaan pyhät!" huudahti vanhus, "pehtori!" "Niin, Mooses, älkää panko pahaksi; mutta minä en voinut muuta tehdä, minä pyytäisin saada puhua teidän kanssanne kahdenkesken".
"Taavetti, mene ulos!"
Taavetti veti suunsa vinoon, mutta meni kumminkin.