"Rouva Behrens", sanoi Bräsig, "te olette kai nähneet vaan Mooseksen hahmun; hän itse ei se voi olla, sillä minä olin toispäivänä hänen luonansa ja silloin sanoi hän nimenomaan, ettei hän enää voinut käydä kadulle".
"Ah", puhkesi Lovisa tässä puhumaan, "isällä on varmaankin joku tärkeä asia vanhuksen kanssa toimitettavana, ja täti tietää sen ja on keksinyt vaan meidän hyväksemme tuon tarun Miinasta. Kuinka rupeisi isä näin yölliseen aikaan semmoisia tyhmyyksiä harjottelemaan!"
Hauki pusersi hampaansa syvemmälle rouva Nüsslerin lihaan, mutta hän itse puri vielä hammasta ja kärsi: "Aa, katsokaapa vaan!" huudahti hän. "kuinka kamalan viisas on tuo Lovisa! Viisaat lapset ovat vanhempainsa siunaus; mutta" — yht'äkkiä tempaisi hän nyt peukalonsa ulos hauen hampaista — "minä näkisin mielelläni, että sinä olisit vähän tyhmempi. Sillä minä tahdon suoraan sanoa: Miina ei olekkaan täällä, vaan täällä on armollinen Pümpelhagenin nuori rouva; hänellä on jotakin asiaa Kaarlolle ja Moosekselle".
Nyt suuttui pieni pastorin rouva pahasti, niin hyvin sentähden ettei hänelle ollut asiasta tietoa annettu, vaikka hänellä omassa huoneessaan oli siihen lähin oikeus, kuin myöskin sentähden että hän monen, pitkän vuoden kuluttua nyt ensimäisen kerran eläissään tuli huomaamaan, että rouva Nüssler, hänen vilpitön naapurinsa, voi valhetella oikein kauhistavalla, epäkristillisellä tavalla: "Ja tämän olette meille valhetelleet suoraan vasten silmiä?" sanoi hän.
"Niin, rouva Behrens, sen olen tehnyt", sanoi rouva Nüssler muodolla semmoisella, kuin olisi hän ihan oikeassa.
"Rouva Nüssler", sanoi pastorin rouva ja näytti siltä, kuin olisi näkymätön käsi käärinyt takaapäin hänen yllensä pastori vainajan papinkapan, "valhetteleminen on kauhistava synti, epäkristillinen teko".
"Sen minä kyllä tiedän, rouva Behrens; minä en valhettelekaan milloinkaan omaksi edukseni. Kun minä valhettelen, niin valhettelen vaan muiden ihmisten hyväksi. Minun tuli sääli, että nuorta rouva raukkaa, joka on niin onneton, täällä vaivattaisiin liiaksi kysymyksillä, ja koska kaikki häntä täällä pitivät Miinana, niin sanoin minä vaan: 'Niin aina' ja valhettelin pikkusen lisäksi".
Mutta nyt näytti siltä, kuin kiinittäisi tuo näkymätön käsi myöskin pastori vainajan papinkauluksen rouva Behrensin leuan alle, ja hän pitkitti: "Rakas ystävä, te olette mitä pahimmassa tilassa, te valhettelette vielä tässä silmänräpäyksessäkin, te pidätte hyvänä, mikä on paha, te valhettelette…"
"Teidän suosiollisella luvallanne, rouva Behrens", puuttui tässä Sakarias Bräsig puheesen ja kallistui kokonaan entisen kultasensa puolelle, "minä olen ihan samaa mieltä kuin rouva Nüssler. Näettehän, viime viikolla huusi kaupungin viskaalin rouva minua ja kysyi hyvin ystävällisesti: Herra pehtori, onko se totta, että pastorin rouva on ollut ojanteessa tavottelemassa nuorta…"
"Bräsig!" huudahti pieni pastorin rouva ja hypähti pystyyn, ja papinkappa ja kaulus katosivat.